Pep Guardiola teki upeaa Mestarien liigan historiaa – kortit heiluivat Wanda Metropolitanon illassa
Kuva: Getty Images
Manchester City eteni keskiviikkona Mestarien liigan välieriin. Cityn ja Atlético Madridin välinen toinen osaottelu päättyi maalittomaan tasapeliin Wanda Metropolitanolla. Näin ollen manchesterilaiset etenivät jatkoon yhteismaalein 1-0.
City hallitsi avausjakson tapahtumia, mutta ei kuitenkaan saanut palkintoa maalin muodossa. Lähimmäksi maalintekoa pääsi İlkay Gündoğan, mutta keskikenttäpelaajan laukaus osui ainoastaan tolppaan. Atlético keskittyi sille tyypilliseen tapaan puolustamiseen ja mahdollisiin vastahyökkäyksiin, mutta niihin se ei kuitenkaan ensimmäisen jakson aikana juurikaan päässyt.
Toisella jaksolla pelinkuva muuttui. Kotijoukkue tuli tauon vietosta pirteästi peliin mukaan ja alkoikin saada painetta kohti Cityn maalia. Madridilaiset pyrkivät hyökkäämään varsinkin keskitysten kautta, mutta City puolusti boksin sisällä hyvin aina loppuvihellykseen asti.
Ottelussa jaettiin yhteensä peräti 11 varoitusta ja madridilaisten Felipe lensi myös toisen keltaisen kortin myötä suihkun puolella kamppailun loppupuolella. Tunteet kuumenivat useaan otteeseen ottelun lisäajalla.
Cityn Pep Guardiolasta tuli välieräpaikan myötä Mestarien liigan historian ensimmäinen manageri, joka on luotsannut joukkueensa peräti yhdeksän kertaa turnauksen neljän parhaan joukkoon.
9 - @ManCity's Pep Guardiola has reached his ninth @ChampionsLeague semi-final, the most of any manager in the history of the competition (four with Barcelona, three with Bayern Munich, two with City). Unique.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti: Valioliiga-seurat sopivat jättikaupasta
- Manchester United teki valmentajavalinnan FA Cupiin
- Kiusallinen kuva Thomas Frankista leviää – ”Todella typerää”
- Manchester City menetti taas pisteitä Valioliigassa
- Käänne: Rúben Amorimin lähdöllä merkittävä vaikutus Manchester Unitedin kokoonpanoon
- Crystal Palace myymässä tähtensä tammikuussa? ”Jos tulee tarjous…”
- Valioliiga-tähden jättisiirto on lähes varma
- Kammottava tulos Valioliigan kriisiseuralle elintärkeässä pelissä
- Antoine Semenyon jättisiirto on nyt lähellä!
- ESPN: Manchester United on tehnyt ison ratkaisun päävalmentajasta
- Manchester City menetti taas pisteitä Valioliigassa
- Käänne: Rúben Amorimin lähdöllä merkittävä vaikutus Manchester Unitedin kokoonpanoon
- Crystal Palace myymässä tähtensä tammikuussa? ”Jos tulee tarjous…”
- Vahvistus: City-tähden sääriluu murtui
- Kammottava tulos Valioliigan kriisiseuralle elintärkeässä pelissä
- Antoine Semenyon jättisiirto on nyt lähellä!
- Gary Nevilleltä tyly näkemys Ruben Amorimin potkuihin
- Valioliiga-tähden jättisiirto on lähes varma
- ESPN: Manchester United on tehnyt ison ratkaisun päävalmentajasta
- Manchester City on nyt pahoissa ongelmissa: ”Me selviämme”
