Manchester Unitedin sensaatiomainen nousu painui loppuhetkillä kasaan – akatemiakasvatit parrasvaloissa
Kuva: Getty Images
Manchester United oli lähellä nousta upeaan comeback-voittoon Sheffield Unitedia vastaan sunnuntain ainoassa Valioliiga-ottelussa.
Ole Gunnar Solskjærin miehistö oli 20 minuuttia ennen päätösvihellystä vielä 0-2-tappioasemassa, mutta nousi salamanomaisesti 3-2-voittoon. Oliver McBurnien viime hetkien maali kuitenkin tasasi pistepotin 3-3-tuloksen myötä. Manchester Unitedin sankareiksi nousivat akatemiakasvatit Brandon Williams, Mason Greenwood ja Marcus Rashford.
Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Sheffield United on ollut kova pala purtavaksi Englannin huippuseuroille. Joukkue on nujertanut tällä kaudella Evertonin ja Arsenalin, yltäen myös tasapeleihin Chelseaa ja Tottenhamia vastaan.
Manchester United ei myöskään onnistunut poistumaan Bramall Lanelta täyden pistepotin kanssa.
Varovaisen alun jälkeen ottelu lähti kunnolla käyntiin kymmenen minuutin kohdalla. John Lundstram laukoi ensiksi tulisen volleyn rangaistusalueen rajalta, mutta David De Gea venyi maalillaan maagiseen torjuntaan.
Tilanne jäi elämään, kun pallo ajautui torjunnan jälkeen vasemmalle laidalle. Seuraava keskitys tuli jo lähemmäs maalia, mutta David McGoldrickin pusku jäi taas espanjalaisvahdin hyppysiin.
Sheffield United oli kuitenkin saanut pelin nyt haltuunsa, ja 18. minuutin kohdalla painostamisen tuotti tuhoisaa tulosta. Lys Mousset paini Phil Jonesin pois pallolta rangaistusalueen oikeassa kulmassa, ja pelasi matalan syötön takaa saapuvalle Lundstramille. De Gea torjui keskikenttämiehen laukauksen eteensä, ja John Fleck tuikkasi reboundin maaliin.
12 - Manchester United have failed to keep a clean sheet in their last 12 top-flight away games, their worst streak since a run of 15 in the 1985-86 campaign. Leaky.
4 - Lys Mousset now has more goals in 10 Premier League appearances for Sheffield United (4) than he managed in 58 games for Bournemouth (3). Cherished.
2 - Manchester United have had two teenagers score in a Premier League game for the first time since October 2005 against Sunderland (Wayne Rooney and Giuseppe Rossi). Adolescent.
3 - Sheffield United are the first newly-promoted side to score three or more goals in a Premier League match against Manchester United since Leicester in September 2014 (5-3). Resolve.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”



