Manchester Unitedin toiminta tammikuun siirtoikkunassa oli vähäistä, mutta tarpeellista.

United on kärsinyt tällä kaudella ikävistä takaiskuista etenkin keskikentällä. Paul Pogban ja Scott McTominayn loukkaantumiset paljastivat nopeasti, miten ohut materiaali Unitedilla on tietyillä osa-alueilla. Nemanja Matić hoitaa tonttinsa, mutta ei ole entisellä tasollaan. Flopiksi nimetty Fred taas on kuulunut viime aikoina joukkueen parhaimmistoon.

Manchesterin punapaitojen menestysvuosista on taas kulunut hieman enemmän aikaa, mutta United näytti muskelinsa siirtomarkkinoilla, kun se toteutti tammikuun kalleimman hankinnan koko maailmassa. Bruno Fernandesista maksettiin Sporting Lissabonille 55 miljoonaa euroa, mutta summa saattaa noustaa erilaisten bonusten myötä jopa 80 miljoonaan. Portugalin maajoukkuepelaaja oli debyytissään Unitedin näkyvin pelaaja, ja hänelle suunnitellaan selvästi isoa roolia.

Toisen hankintansa United joutui tekemään parhaan maalintekijänsä Marcus Rashfordin loukkaannuttua. Englannin maajoukkuekärki on pitkään sivussa, ja Unitedin hyökkäysosasto oli jo viime kesän jäljiltä vahvistusten tarpeessa.

United sai monien muiden seurojen tavoin huomata, että kyvykkään mutta pienempään rooliin tyytyvän hyökkääjän löytäminen tammikuussa ei ole helppoa. Manchesterilaiset etsivät ja etsivät, kunnes siirtoikkunan vihoviimeisellä hetkellä löytyi. Nigerian maajoukkueen hyökkääjä Odion Ighalo saapuu Unitediin loppukaudeksi lainalle kiinalaisesta Shanghai Shenhuasta, jolle hän teki viime vuonna 19 ottelussa yhteensä kymmenen maalia.

Ighalo on Valioliigan seuraajille tuttu nimi muutaman vuoden takaa Watfordista. Lehtitietojen mukaa Ighalon lainasopimuksessa on osto-optio, jonka United voi halutessaan käyttää ensi kesänä.

Manchester United oli tuttuun tapaan siirtoikkunan aikana yhdistettynä lukuisiin pelaajiin. Ulkopuolelta on mahdotonta sanoa, kuinka monen seuran tai hyökkääjän kanssa United oikeasti neuvotteli, mutta lienee selvää, että Ighalo ei ollut Unitedin ensimmäinen vaihtoehto.

Hän on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin tyhjin käsin jääminen. Shanghai Shenhua saa lainadiilistä tiettävästi muutaman miljoonan euron korvauksen ja United saa tarvitsemansa hyökkääjän, joka on tehnyt maailmankiertueellaan maaleja joka kolkassa. Kaikki voittavat.

Lähtijöiden puolella ei ole suuria yllätyksiä, mutta hädän sattuessa Internazionaleen siirtynyttä Ashley Youngia tai Estudiantesiin lainalle lähtenyttä Marcos Rojoa voi tulla ikävä. Kummatkin olivat monipuolisia puolustuspään pelaajia, mutta eivät korvaamattomia sellaisia. Nuoren Brandon Williamsin nousu edustusjoukkueeseen vaikutti varmasti kokeneempien pelaajien lähtöön.

Manchester Unitedin kannattajat ovat aiheestakin kritisoineet seuraa ajoittain epäonnistumisista siirtomarkkinoilla, mutta Fernandesin naaraamisessa Old Traffordille riittää aihetta iloon. Ighalo taas vaikuttaa tilanteeseen nähden kelvolliselta haulta. Manageri Ole Gunnar Solskjærilläkä ei ole liikaa varaa valittaa tai keksiä tekosyitä, kunhan hän saa kaikki vakioavauksen pelaajat takaisin sairastuvalta.

Manchester Unitedin siirrot tammikuussa 2020

Saapuneet:

Bruno Fernandes, 25, Sporting Lissabon, €55M
Odion Ighalo, 30, Shanghai Shenhua, laina
Cameron Borthwick-Jackson, 22, Tranmere Rovers, laina päättyi

Lähteneet:

Ashley Young, 34, Internazionale, €1,5M
Marcos Rojo, 29, Estudiantes, laina
Cameron Borthwick-Jackson, 22, Oldham Athletic, laina