Manchester United kärsi jo kauden kolmannen tappionsa kotikentällä, kun Arsenal haki Old Traffordilta täydet pisteet 1-0-voiton myötä sunnuntai-illan valioliigakamppailussa.

Viiden vuoden ja yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen, Arsenal on myös voittanut sen ensimmäinen vierasottelunsa Valioliigan ”TOP6-joukkuetta” vastaan.

Arsenal

@Arsenal
𝗕𝗜𝗚. 𝗗𝗨𝗕. ✊

#MUNARS 0-1 (FT)

Arsenal otti pelin ensimmäisenä haltuunsa. Manchester United vetäytyi matalalle ja odotti mahdollisia vastaiskuja vieraiden pyörittäessä palloa punapaitojen kenttäpuoliskolla. Selkeille maalintekopaikoille Arsenal ei kuitenkaan päässyt, eikä David De Gean tarvinnut venyä maalillaan torjuntatöihin. Sama koski Arsenal-kassari Bernd Lenoa.

Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka nähtiinkin vasta pelin 21. minuutilla. Marcus Rashfordin leikkaava pystysyöttö tavoitti Mason Greenwoodin rangaistusalueen sisällä. Englantilaisnuorukainen ajautui kuitenkin liian pieneen kulmaan, eikä hänen kova laukauksensa ohittanut Lenoa.

36 minuutin kohdalla Arsenal onnistui murtautumaan taas vaihteeksi Manchester Unitedin boksiin. Laukaukset jäivät kuitenkin taas sauman auettua piippuun. Pierre-Emerick Aubameyang petasi Alexandre Lacazettelle erinomaisen vetopaikan, mutta ranskalainen potkaisi ohi pallosta.

Hetkeä myöhemmin Willian kävi kuitenkin jo vähän lähempänä. Brassilaituri pelasi näppärän seinäsyötön Aubameyangin kanssa ja ampui vaarallisennäköisen laukauksen rangaistusalueen ulkopuolelta. De Gea seurasi kuitenkin vain katseellaan, kun pallo hipoi United-maalin ylärimaa.

Myös Bukayo Sakalle avautui erinomainen maalintekosauma avausjakson lopulla, mutta hänen puskunsa viuhui ylitse maalin. Ensimmäinen puoliaika tuli täten päätökseen 0-0-tilanteessa. Arsenal hallitsi palloa 55-prosenttisesti ja piti Manchester Unitedin melko vaivatta aisoissa.

Toisen puoliajan Manchester United aloitti kuitenkin vahvemmin. Kotijoukkue hyppäsi aivan uudella innolla Arsenalin kimppuun ja vastasikin ottelun seuraavista laukauksista. Leno ei joutunut torjuntatöihin, kun Bruno Fernandes ja Greenwood ampuivat etäältä, mutta avauspuoliskon staattinen lähestymistapa oli selkeästi jätetty pukuhuoneeseen.

Rashfordin huolimaton syöttö alaspäin aukaisi Arsenalille sen toisen puoliajan ensimmäisen maalipaikan 52. minuutilla. Lacazette petasi Aubameyangille vuorostaan hyvän maalipaikan nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta gabonilaishyökkääjän laukaus rangaistusalueen reunalta viuhui hieman ohi kohteen.

Manchester Unitedin kapteeni Harry Maguire kävi seuraavaksi lähellä maalia, kun hänen uhkaava puskunsa kotijoukkueen vapaapotkusta putosi tolpan väärälle puolelle pelin 56. minuutilla. Hetkeä myöhemmin De Gea nappasi ottelun ensimmäisen torjuntansa Thomas Parteyn kohti tulleesta kaukolaukauksesta. Peli alkoi viimein aueta.

69 minuutin kohdalla ottelun ensimmäinen maali näki viimein päivänvalon. Paul Pogba sortui kohtalokkaaseen virheeseen astuessaan Hector Bellerínin jaloille rangaistusalueen sisällä. Erotuomari Mike Dean ei VAR-tarkastusta kaivannut, vaan vihelsi tilanteesta saman tien pilkun.

Aubameyang astui itsevarmana pallon taakse, ja upotti sen voimalla oikeaan alakulmaan De Gean aavistaessa väärin. Arsenal siirtyi 1-0-johtoon ja Aubameyangin viiden valioliigaottelun maaliton putki sai odotetun päätöksen.

WhoScored.com

@WhoScored
⚽️ GOAL

🔴 Pierre-Emerick Aubameyang sends David De Gea the wrong from the spot after Paul Pogba had fouled Hector Bellerin

😅 The goal is Aubameyang's first in the Premier League since the opening weekend win at Fulham

Solskjær reagoi Arsenalin maaliin tuomalla kentälle kesähankinnat Edinson Cavanin ja Donny van de Beekin. Varsin näkymättömäksi jäänyt Bruno Fernandes ja keltaisen kortin saanut Greenwood jättivät kentän.

Arsenal suojeli johtoasemaansa hartaasti ja peruutti syvään puolustusryhmitelmään. Mikel Arteta teki tarvittavat vaihdot rikkoakseen kotijoukkueen momentumia. United kuitenkin painoi ahneesti päälle ja 84. minuutilla van de Beekin keskitys kimposi Mohamed Elnenyn jalasta ja Lenon päästä jo tolppaan.

Manchester United sai pyöritellä palloa vapaasti Arsenalin rangaistusalueen ympärillä. Vähille jääneet laukaukset eivät kuitenkaan tuottaneet vieraille ongelmia ja ottelu päättyi lopulta lontoolaisten 1-0-voittoon.

Arsenal nousee voittonsa myötä Valioliigan sarjataulukon kahdeksannelle sijalle. Manchester United, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän, jää sen sijaan sijalle 15.