Näkökulma: Cristiano Ronaldon paluu on Man Unitedille lottovoitto – eikä nyt puhuta maaleista
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo palasi väkevästi Manchesteriin. Heti kaksi maalia Newcastlen verkkoon. Maaleja tärkeämpi uutinen on kiirinyt nyt ilmoille ja lisää lienee luvassa.
Kesän mittaan alkoi pikku hiljaa kuulua sellaista, että Ronaldo olisi halukas lähtemään Juventuksesta. Lopulta tapahtui ja tapahtui nopeasti. Portugalilainen oli tiettävästi siirtymässä Manchester Cityyn, kunnes Manchesterin punaisella puolella hälytyskellot alkoivat soida. Ronaldon City-siirto oli estettävä, maksoi mitä maksoi.
Operaatioon osallistui ilmeisesti useampi taho, mukaan lukien United-legenda Sir Alex Ferguson ja joukkueen pelintekijä Bruno Fernandes.
Ronaldo allekirjoitti Unitedin kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. United maksaa Juventukselle korvauksena 15-23 miljoonaa euroa, tiettyjen ehtojen täyttymisestä riippuen. Ronaldolle United maksaa palkkaa lähteestä riippuen noin 380 000-500 000 puntaa viikossa. Kolmivuotinen Ronaldo-operaatio maksaa siis enimmillään Unitedille noin 115 miljoonaa euroa.
Ronaldo tosiaan toi jo Unitedille kaksi maalia ja paljon lisää on luvassa. Vaikka ikää on jo 36 vuotta, Ronaldo on edelleen maailman parhaita maalintekijöitä. Hänellä on myös kaikki mahdollisuudet sopia erinomaisesti Ole Gunnar Solskjærin melko suoraviivaiseen pelitapaan. Ronaldon ympärillä on jatkuvasti hyviä etenijöitä ja syöttäjiä, joiden ansiosta portugalilainen tulee pääsemään veto- ja maalintekopaikoille. Heti ensimmäisessä pelissään Newcastlea vastaan Ronaldo laukoi peräti kuusi kertaa.
Unitedin kannattajille Ronaldon paluu oli yhtä mannaa. Se täytti kaikki mahdolliset nostalgiafiilistelyn tarpeet. Osalle pelaajista Ronaldon paluu taas ei ollut hyvä asia, mies kun haukkaa aika suuren tilan itselleen pelaajavalintoja, erikoistilannevalintoja ja muita ajatellen. Ei mennä tässä tekstissä kuitenkaan siihen.
Ronaldosta saadaan nyt Unitedissa nauttia kahden tai kolmen vuoden ajan. Tehoja tulee, se on selvä. Nähdäkseni paljon suurempi lottovoitto Ronaldon paluu on Man Unitedin uskottavuuspuolella. Rohkenisinko suorastaan sanoa, että Ronaldon paluu on jotain paljon suurempaa kuin mitä yksikään mainostoimisto olisi ikinä voinut Unitedin hyväksi tehdä.
Hukattu uskottavuus löytynyt
United on ollut pitkään eksyksissä Sir Alex Fergusonin eläköitymisen jälkeen. On tullut virherekrytointeja sekä manageri- että pelaajapuolella. Rahaa on poltettu valtavasti ilman selkeää visiota. Ja vaikka rahaa on poltettu, aivan maailman parhaat ovat usein valinneet jonkin muun seuran. Toisaalta jos ei ole siteitä seuraan, ja jos voi käytännössä itse valita, mihin menee, kuka valitsisi sateen kostuttaman Manchesterin punaisen puolen, joka pelaa futista torstaisin. Tuo on hieman karrikoiden ollut se maailma, jossa United on vajaan kymmenen vuoden ajan elänyt. Nyt tilanne on muuttunut. Oli Solskjærista mitä mieltä hyvänsä, hänen alaisuudessaan United on taas ruvennut pärjäämään. Harry Maguiresta Unitedin piti vielä maksaa itsensä kipeäksi kesällä 2019. Ehkä ylihintaa (87 miljonaa euroa) oli juuri siksi, ettei seuran vetovoima tuolloin ollut parhaimmillaan. Se oli kuitenkin tietynlainen statement Unitedin aikeista. Seuraavana talvena jätettiin Barcelona nuolemaan haavojaan ja paukutettiin 63 miljoonaa euroa Bruno Fernandesiin. Vuosi sitten kesällä Edinson Cavani siirtyi vapaana agenttina PSG:stä Unitediin, mikä sekin oli tietynlainen osoitus vetovoiman kasvusta. United oli tullut takaisin. Ja nyt sitten päättynyt kesä tarjoili aikamoisen trion: yksi maanosan lupaavimmista pelaajista (Jadon Sancho), Real Madridin avauksen toppari (Raphaël Varane) ja Cristiano Ronaldo. Ronaldo oli kirsikka kakun päälle. Pelaaja, jota ilmankin United olisi pärjännyt, mutta toisaalta pelaaja, joka takaa Unitedille kultaiset tulevat vuodet. [readmore from=Manchester-United] Ronaldo tuo maaleja, mutta ennen kaikkea United on nyt taas seura, johon itse Cristiano Ronaldokin haluaa siirtyä. Sana kiirii nopeasti. Ja kas, nyt jo useampi lähde Englannissa kertoo, että Paul Pogba onkin kääntynyt sille kannalle, että hän haluaa jatkaa uraansa Man Unitedissa. Jos jatkosopimus järkevillä ehdoilla syntyy, rohkenen sanoa, että se on osittain Cristiano Ronaldon ansiota. Ei pidä ihmetellä, jos jatkossa yhä useampi pelaaja tekee Unitedin kanssa jatkosopimuksen ja jos United onnistuu nappaamaan markkinoilta niitä kaikkein kuumimpia nimiä. Rahaa Unitedilla on aina ollut. Nyt on lisäksi sellaista uskottavuutta ja vetovoimaa, jotka olivat jonkin aikaa kadoksissa.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”