Times: Man Unitedin pukukopissa kiehui jo ennen Liverpool-ottelua – pelaajat kyseenalaistaneet Solskjærin valintoja
Kuva: Getty Images
Manchester United kärsi viime viikonloppuna jo kauden kolmannen tappionsa Valioliigassa, kun se hävisi kotikentällään Liverpoolille murskalukemin 0-5.
Ole Gunnar Solskjærille on vaadittu nöyryytyksen jälkeen äänekkäästi potkuja, mutta hän saa jatkaa tehtävässään ainakin vielä toistaiseksi. Seuralegendan on käännettävä Unitedin kelkka mitä pikimmiten, mutta tehtävä tuntuu mahdottomalta pukukopin ilmapiirin vuoksi.
The Timesin mukaan Man Unitedin pukukopissa kiehui jo viikko ennen Liverpool-ottelua, jolloin joukkue hävisi Leicesterille vieraskentällä lukemin 4-2. Tuolloin osa pelaajista oli kyseenalaistanut Solskjærin valintoja.
[readmore from=Manchester-United]
Pelaajia ei mainita nimeltä, mutta yhden kerrotaan kyseenalaistaneen Solskjærin päätös nimittää Harry Maguire joukkueen kapteeniksi vuoden 2020 alussa. Toinen pelaaja oli syyttänyt joukkuetovereitaan motivaation puutteesta harjoituksissa, ja kolmas pelaaja ihmetteli sitä, miksi Solskjær on peluuttanut puolikuntoisia pelaajia kauden aikana.
Goalin mukaan Solskjærin peluuttamista kritisoinut pelaaja oli Eric Bailly, joka ei sulattanut sitä, että hän seurasi Leicester-pelin vaihtopenkin puolelta samalla kuin puolikuntoinen Maguire tunaroi kentällä.
Solskjær luotsaa Unitedia vielä ainakin tulevan viikonlopun Tottenham-ottelussa, mutta näiden tietojen valossa valmentajavaihdos on vääjäämättä edessä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”