Viime lauantaina Merseysiden derbyssä nähtiin paljon puhuttanut tilanne, jossa Evertonin maalivahti Jordan Pickford jyräsi Virgil van Dijkin pitkälle sairaslomalle. Daily Mail uutisoi, että tilanteessa VAR teki pahan virheen jättäen tarkastamatta Pickfordin taklauksen, koska tilanne tuomittiin sitä ennen paitsioksi.

Tilanteessa katsottiin, että van Dijk oli paitsiossa, jonka jälkeen Pickford teloi Liverpoolin keskuspuolustajan polven leikkauskuntoon. Voit katsoa videon tilanteesta tästä (Viafree).

Daily Mailin tietojen mukaan VAR-vastuussa ollut David Coote ei tarkastanut Pickfordin mahdollista rikettä videolta, koska hän keskittyi paitsiotilanteen tarkastamiseen. Pickfordin rike olisi kuitenkin pitänyt tarkastaa mahdollisena punaisen kortin tuomiona. Se jäi kuitenkin tekemättä, kun lehden mukaan Coote luuli, että paitsiotuomio kumoaisi sen jälkeen tapahtuneet rikkeet. Näin ollen Pickford ei tuomariston mukaan rikkonut tilanteessa.

FA ei ottanut Pickfordin tapausta käsittelyyn, eikä maalivahdille tuomittu tilanteesta jälkikäteen enää pelikieltoa. Sky Sportsin mukaan FA perusteli päätöksen sillä, että VAR olisi käynyt tapauksen läpi jo ottelun aikana, eikä tästä syystä ottanut tapausta enää jälkikäsittelyyn.

Ongelmallista tilanteesta tekee se, että paitsiotuomio näin ollen pelasti Pickfordin, vaikka sen ei olisi pitänyt sitä tehdä. Pickfordin rike olisi pitänyt tarkastaa paitsiosta huolimatta mahdollisena punaisen kortin tuomiona. Lehden mukaan tätä ei kuitenkaan tehty, ja näin ollen FA ei ottanut tapausta enää ottelun jälkeen käsittelyyn.

PGMOL:n (Professional Game Match Officials Limited) johtaja Mike Riley keskusteli sunnuntaina Liverpoolin kanssa aiheesta ja väitti, että tilanne olisi tarkastettu asiaan kuuluvalla tavalla. Daily Mailin lähteiden mukaan Liverpoolissa tätä selitystä ei kuitenkaan uskota.