Manchester United -manageri Ole Gunnar Solskjær on osoittanut tukensa David De Gealle, joka joutui perjantai-iltana seuralegenda Roy Keanen hampaisiin joukkueen jäätyä 1-1-tasapeliin Tottenhamia vastaan.

De Gea ei onnistunut torjumaan Steven Bergwijnin matalaa laukausta pelin avausjaksolla, mikä johdatti Tottenhamin 1-0-johtoon Lontoossa. Tilanteeseen pettynyt Keane olisi ”heiluttanut nyrkiniskuja” espanjalaisvahdin suuntaan, jos hän olisi ollut puoliajalla joukkueen pukukopissa.

– Olen jo kypsynyt tähän maalivahtiin. Minä heilauttaisin nyrkiniskuja kaveriin puoliajalla. Yliarvostetuin maalivahti, jonka olen nähnyt pitkään aikaan, Keane tylytti Sky Sportsin asiantuntijana.

Solskjær on kuitenkin puolustellut maalivahtiaan, joka teki myös hyvän torjunnan pitäessään Hueng-min Sonin laukauksen ulkona, asettamalla Keanen De Gean saappaisiin.

[readmore from=Manchester-United]

– No, olen hyvin pettynyt nähdessäni vastustajan tekevän maalin heidän ensimmäisestä paikastaan, mutta hän (Bergwijn) laukoi todella hyvin, Solskjær kertoi ottelun jälkeen.

– Roy oli aikoinaan fantastinen keskikenttäpelaaja, minun hyvä ystäväni. Mutta ei hänkään sitä olisi torjunut, uskoisin.

– David on pettynyt tilanteeseen, mutta pallo liikkui nopeasti ilmassa. Reagoimme maaliin hyvin ja hän torjui erinomaisesti viisi minuuttia myöhemmin.