Telegraph: Chelsea pidensi hyökkääjänsä sopimusta 12 kuukaudella
Kuva: Getty Images
Chelsea on aktivoinut Olivier Giroud’n sopimukseen sisältyneen pykälän yhdestä lisävuodesta. Giroud’n nykyinen sopimus olisi päättynyt kauden lopussa, mutta sitä on nyt päätetty jatkaa kesään 2021 saakka.
33-vuotiaan kärkimiehen jatkosopimus tuo turvaa Chelsealle koronaviruspandemian aiheuttaman epätietoisuuden keskellä. Valioliiga-seurat ovat epävarmoja siitä, miten poikkeustilanne tulee vaikuttamaan kesän siirtoikkunaan ja pelaajien sopimuksiin.
Giroud’n odotettiin lähtevän Chelseasta jo tammikuussa, kun Tottenham, Internazionale ja Lazio osoittivat vahvaa kiinnostusta ranskalaishyökkääjää kohtaan. Chelsea ei kuitenkaan onnistunut löytämään Giroud’lle korvajaa, minkä takia Frank Lampard ei halunnut päästää häntä lähtemään.
[readmore from=Chelsea]
Giroud jäi kauden alkupuoliskolla pienemmälle vastuulle, mutta ennen Valioliiga-kauden keskeytymistä hän ehti aloittaa viisi peräkkäistä ottelua Chelsean hyökkäyksessä. Hän teki maalin sekä Tottenhamia että Evertonia vastaan, kun joukkueen ykköskärki Tammy Abraham kuntoutui jalkavammastaan.
Giroud oli yksi Chelsean neljästä pelaajasta, jonka sopimus lontoolaisten riveissä oli määrä päättyä kesäkuun lopulla. Willian, joka on kieltäytynyt Chelsean tarjoamasta kahden vuoden jatkosopimuksesta, sekä Pedro näyttäisivät kumpikin lähtevän seurasta tämän kauden jälkeen.
Kepa Arrizabalagaa ajoittain paikanneen Willy Caballeron sopimus on myös umpeutumassa, mutta Lampard on tiettävästi kiinnostunut pidentämään hänen sopimustaan yhdellä kaudella.
Lähteet: Telegraph, Sky Sports, DiMarzio
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta