Paulo Dybalan agentti paljasti neuvotelleensa englantilaisseurojen kanssa – ”Siirto ei kaatunut siihen”
Kuva: Getty Images
Paulo Dybala yhdistettiin vahvasti niin Tottenhamiin kuin Manchester Unitediinkin Valioliigan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä.
Juventusta edustava hyökkäävä keskikenttäpelaaja jäi kuitenkin torinolaisseuraan, eikä siirtynyt Englantiin. Italialais- ja englantilaismedioiden mukaan siirto Englantiin kaatui lopulta erimielisyyksiin pelaajan kuvaoikeuksista.
Juventus oli tiettävästi jo hyväksynyt Tottenhamin noin 70 miljoonan euron tarjoukseen, mutta Dybala ja Tottenham eivät päässeet yhteisymmärrykseen siirron henkilökohtaisista ehdoista. Tietyt italialaismediat kertoivat myös, ettei Juventus lopulta suostunutkaan myymään Dybalaa.
Dybalan agentti Jorge Antún kommentoi tapausta Tuttosportille.
– Pitää paikkansa, että keskustelin englantilaisseurojen kanssa. Siirto ei kaatunut siihen, että olisin pyytänyt liikaa rahaa itselleni. Se ei ole totta. Seurat eivät päässeet lopulta yhteisymmärrykseen siirrosta.
Dybalaa on myös yhdistetty PSG:hen. Antún ei ole kuitenkaan matkustamassa lähiaikoina Pariisiin.
– Ei, minulla ei ole suunnitelmia matkata Pariisiin. En tosin tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma