The Athletic: Tottenham neuvottelee AS Roman entisen valmentajan kanssa
Kuva: Getty Images
Tottenham on yksi vain kolmesta ensi kauden valioliigajoukkueesta, jonka päävalmentajan henkilöllisyys ei ole vielä selvillä (muut Crystal Palace ja Everton). Ehkä asia muuttuu piankin, sillä The Athletic kertoo seuran käyvän neuvotteluja portugalilaisen Paulo Fonsecan kanssa. Keskustelujen kerrotaan olevan ”edistyneessä vaiheessa”.
The Athletic uskoo, että 48-vuotias Fonseca on Tottenhamin uuden GM:n Fabio Paraticin toive-ehdokas tehtävään. Paratici siirtyy Tottenhamiin Juventuksen urheilujohtajan paikalta, ja hän keskustelee Fonsecan kanssa Italiassa ennen kuin lentää Lontooseen.
Fonseca valmensi AS Romaa kahden kauden ajan. Toissakaudella tuloksena oli Serie A:n viides sija, ja päättyneellä kaudella Roma sijoittui seitsemänneksi. Roma nähtiin tällä kaudella myös Eurooppa-liigan välierissä.
Aiemmin Tottenhamin uudeksi valmentajaksi on huhuttu Antonio Contea ja Spursin entistä valmentajaa Mauricio Pochettinoa, mutta nyt näyttää siltä, että valinta saattaa kohdistua Fonsecaan. Päättyneellä kaudella seitsemänneksi sijoittunut Tottenham on ollut ilman vakituista valmentajaa sen jälkeen, kun se erotti José Mourinhon huhtikuun 19. päivänä. Loppukauden ajan joukkuetta valmensi seuran entinen pelaaja Ryan Mason.
[readmore from=Tottenham]
Mourinho siirtyi ensi kaudeksi AS Romaan, joten jos Fonsecan pesti toteutuu, vaihtaisivat Tottenham ja AS Roma valmentajia päikseen.
Ennen AS Roma -pestiään Fonseca oli valmentanut kotimaassaan muun muassa Pacos De Ferreiraa, Portoa ja Bragaa, sekä kolmen kauden ajan (2016-2019) Ukrainan suurseura Shakhtar Donetskia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä