Man Unitedin kulttipuolustaja kertoi, miksi hän lopetti somen käytön vuosia sitten – ”Vihamielinen, myrkyllinen paikka”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kulttipuolustaja Phil Jones on kertonut syyn sille, miksi hän on lopettanut sosiaalisen median käytön jo vuosia sitten.
Sir Alex Ferguson hankki Jonesin Manchester Unitediin vuonna 2011. Tuolloin odotettiin, että hänestä tulisi sekä Unitedin että Englannin maajoukkueen monivuotinen luottopuolustaja, mutta jatkuvat loukkaantumiset ovat pilanneet hänen uransa.
Kymmenen vuotta siirtonsa jälkeen Jonesia ei muisteta peliesityksistään vaan hassunhauskoista ilmeistään, joita hänellä on eri pelitilanteissa nähty.
29-vuotias Jones kertoo, että sosiaalisen median kritiikki ja pilkka ovat olleet sekä hänelle että hänen perheelleen raskasta kuunneltavaa.
– Se on ollut vaikeaa, erittäin vaikeaa, Jones kertoo UTD Podcastille.
– Olen poistunut sosiaalisesta mediasta kauan sitten [vuonna 2017], mutta se on silti vaikeaa, koska kaikki ystäväni ja perheeni lukevat asioita sieltä.
[readmore from=Manchester-United]
– He tukevat minua ja haluavat parasta minulle. He eivät halua nähdä, että minua teurastetaan kaikkialla, lehdissä ja koko mediassa. Se on ollut minulle henkisesti hyvin vaikeaa aikaa.
– Olen aina sanonut, että jalkapalloilijoilla ei ole ääntä. Saat äänesi kuulumaan vasta, kun lopetat jalkapallon pelaamisen, eikä silloin ketään oikeastaan enää kiinnosta. Se on vaikeaa, mutta olen oppinut käsittelemään sitä sen aikana, kun olen ollut Unitedissa. Mitä enemmän kokemusta saat, mitä vanhemmaksi tulet, sitä paremmin opit käsittelemään näitä asioita.
– Mielestäni nuorille pelaajille, jotka tulevat peliin nyt, ei vain Man Unitedissa, vaan kaikkialla maailmassa, sosiaalinen media on erittäin vihamielinen, myrkyllinen paikka ja heidän on kyettävä käsittelemään se henkisesti sekä fyysisesti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle