Manchester Unitedissa alkaa uusi aikakausi. Seura tiedotti maanantaina, että saksalainen Ralf Rangnick on seuran väliaikainen manageri kuluvan kauden loppuun saakka. Se tarkoittaa perinteikkäälle seuralle murrosta, jossa supertähdet joko hyppäävät täysillä mukaan tai jäävät pois laivasta.

Rangnickin valmennuspesti itsessään on vain pieni nyanssi nyt julkaistussa sopimuksessa. Manchester United palkkasi Rangnickin ensin valmentamaan joukkuetta ja sen jälkeen koko seuraa. Rangnick siirtyy kuluvan kauden jälkeen seuran neuvonantajaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Rangnick on tästä päivästä lähtien Unitedin pomo.

Vaikka valmentajapesti onkin vain reilun puolikkaan kauden mittainen, sillä voi olla jo suuria vaikutuksia tulevaan. Unitedissa alkaa pelillinen murros, jonka lopputulemaa on tässä vaihessa toki vielä mahdotonta ennustaa. Pelillisestä murroksesta siirrytään hiljalleen myös murrokseen seuran toimintatavoissa. Esimerkiksi pelaajarekrytointiprosessi tulee muuttumaan.

Rangnickilla on valmentajana hyvin vahva pelillinen identiteetti. Pelitapa on monimutkainen ja sitä on vaikea avata lyhyesti, mutta kaksi asiaa siinä korostuu. Pallon nopea riistäminen ja nopeat positiiviset tilanteenvaihdot. Rangnick haluaa pallon kahdeksassa sekunnissa, ja sen jälkeen kun pallo on saatu, pitäisi kymmenessä sekunnissa päästä maalintekoyritykseen.

Jürgen Kloppin Liverpool ajattelee pitkälti samalla tavalla. Ylipäätään modernissa jalkapallossa on hyvin paljon Rangnickin ajatuksia.

Sitten tullaan siihen, minkälaiset pelaajat tällaista pelitapaa pystyvät pelaamaan. Manchester Unitedissa on tällä hetkellä Cristiano Ronaldon ja Paul Pogban kaltaisia supertähtiä. Aiemmin United on pyrkinyt luomaan pelitavan tähtien ympärille. Rangnick ei tule näin tekemään.

Cristiano Ronaldo on supertähti, jota kannattajat rakastavat, mutta vastaprässätä hän ei osaa. Kuva: Getty Images.

Rangnickin aiemmat lausunnot Pogbasta ja Ronaldosta ovat nousseet ymmärrettävästi esiin viime päivinä. Rangnick piti Ronaldoa liian vanhana jo vuonna 2016. RB Leipzigia valmentaessaan Rangnick ei olisi vaihtanut Naby Keïtaa Pogbaan, koska Pogba ei sopinut silloin hänen pelityyliinsä. Kas kummaa, Keïta edustaa tällä hetkellä Kloppin Liverpoolia.

Tuskinpa Rangnick silti kävelee Unitedin pukukoppiin ja heittää ensimmäisenä tekonaan Pogban ja Ronaldon katsomoon syömään poppareita. Siitä ei ole kysymys. On kuitenkin hyvin mielenkiintoista seurata sitä, miten esimerkiksi Pogba ja Ronaldo suhtautuvat uuteen manageriinsa. Ostavatko he ehdoitta Rangnickin ajatukset?

Ronaldon sopimus Unitedin kanssa on voimassa kesään 2023 saakka. Pogba saattaa lähteä jo ensi kesänä. Ei ole kysymystäkään, etteikö tämä parivaljakko voisi onnistua Rangnickin alaisuudessa. Toisaalta on myös hyvin helppo todeta, ettei nyky-Ronaldo tai nyky-Pogba ole ihanteellisia pelaajia Rangnickin pelitapaan. Oikeastaan molemmat pelaajat edustavat täysin erilaista lähestymistä Rangnickin kanssa.

Pogba haluaa vapauksia ja pitää palloa. Ronaldo on taas hyvin heikko vastaprässääjä. Ei missään tapauksessa ihanteellisia ominaisuuksia 8+10 sekunnin säännöstä hengittävään pelitapaan. Silti on täysin mahdollista, että Ronaldo ja Pogba ottavat uuden haasteen vastaan ja onnistuvat luomaan nahkansa.

Onko Paul Pogba valmis lähtemään epämukavuusalueelleen? Kuva: Getty Images.

Molempien pelaajien kohdalla puhutaan kuitenkin muustakin kuin vain pelistä. Varsinkin Ronaldo oli Unitedin kannattajille ennenaikainen joululahja. Jotain, mistä harva osasi vuosi sitten edes unelmoida. Manchester United on valtava seura ja joukkueessa on valtavia pelaajia. Se on varmasti Rangnickilla tiedossa.

Pelikentän ulkopuoliset asiat voivatkin nousta Rangnickin suurimmaksi haasteeksi Manchester Unitedissa.

[readmore from=manchester-united]

Unitedissa käynnistyy Rangnickin myötä murros, jossa väkisin tulee yhteentörmäyksiä. Varsinkin, kun Unitedia on johdettu ja valmennettu viimeiset vuodet miten sattuu. Nyt seura palkkasi miehen, joka ei ole tullut tunnetuksi kompromisseista. Joko Pogba ja Ronaldo hyppäävät Rangnickin laivaan tai sitten eivät. Mitään kädenlämpöistä kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei Rangnickin pelikirjasta ole tähän asti löytynyt.

United haluaa ja tarvitsee muutosta. Rangnick on mies, joka pystyy muutoksen Unitedissa tekemään, jos saa siihen täydet valtuudet. Kysymys kuuluukin, onko United valmis antamaan valtuudet siihen, että esimerkiksi Cristiano Ronaldo istuu vaihtopenkillä tai pelaa kokonaan toisessa joukkueessa?

Vastaus määrittää Rangnickin ja Manchester Unitedin tulevaisuuden.

LUE MYÖS: