Lehti: Manchester Unitedin manageriehdokkaaksi nousi huippumenestynyt yllätysnimi

Italian maajoukkueen päävalmentaja Roberto Mancini on noussut yllätysnimenä Manchester Unitedin manageriehdokkaaksi, kertoo Telegraph.
United vahvisti maanantaina, että se on nimittänyt Ralf Rangnickin väliaikaismanagerikseen loppukaudeksi, jonka jälkeen hän jää seuraan neuvonantajaksi. Manchesteriläisten on siis määrä nimittää uusi pysyvä manageri ensi kesänä.
Mancinin, 57, käytettävyys riippuu pitkälti siitä, miten hänen tilanteensa Italian maajoukkueen peräsimessä etenee. Italia jäi MM-karsintalohkossaan toiseksi, joten sen on osallistuttava maaliskuussa jatkokarsintaan päästäkseen ensi vuonna pelattavaan lopputurnaukseen.
Tällä hetkellä Mancini on täysin sitoutunut Italian valmentamiseen. Hänellä on kesään 2026 ulottuva sopimus maajoukkueessa, joten arvoturnauksia olisi luvassa vielä Qatarin MM-kisojenkin jälkeen.
Manchester United saattaa iskeä apajille, jos Italia putoaa MM-jatkokarsinnassa. Paluu Valioliigaan saattaa joka tapauksessa kiehtoa Mancinia, vaikka Italia selviytyisikin kisoihin.
Mancini on voittanut valmentajana yli kymmenen pokaalia, joista viimeisin tuli viime kesän EM-kisoista. Vuosina 2009-2013 hän luotsasi Unitedin paikallisvastustajaa Manchester Cityä, jonka kanssa hän juhli Valioliigan ja FA Cupin mestaruuksia.
Unitedin muiksi manageriehdokkaiksi on huhuttu Paris Saint-Germainin Mauricio Pochettinoa, Ajaxin Erik ten Hagia ja Leicesterin Brendan Rodgersia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus