Virallista: Arsenalin keskuspuolustaja siirtyy ilmaiseksi Saksaan
Kuva: Getty Images
Arsenalin keskuspuolustaja Shkodran Mustafi on siirtynyt ilmaiseksi Schalkeen.
Arsenal ei saanut Mustafista minkäänlaista siirtokorvausta, koska osapuolet purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä ennen Schalke-siirron toteuttamista. Vuoden 2014 maailmanmestarin diili Emiratesilla olisi umpeutunut tänä kesänä.
28-vuotias saksalaistoppari siirtyi Arsenaliin kesällä 2016 espanjalaisesta Valenciasta 41 miljoonalla eurolla. Hän pelasi Tykkimiehille yhteensä 151 ottelua, mutta ei kuulunut enää tällä kaudella päävalmentaja Mikel Artetan suunnitelmiin.
Mustafin lisäksi Arsenalin laitapuolustaja Sead Kolasinac siirtyi tammikuun siirtoikkunassa Bundesliigassa putoamista vastaan taistelevaan Schalkeen. Bosnia-Hertsegovinan maajoukkuemies pelaa saksalaisseurassa kuitenkin vain lainalla.
Mustafin siirto Schalkeen auttoi myös Liverpoolia, joka sai hankittua seurasta 20-vuotiaan turkkilaispuolustajan Ozan Kabakin osto-option sisältävällä lainasopimuksella aiemmin tänään (lue lisää).
Jos allaoleva upotus ei näy, klikkaa tästä.
Glück auf and welcome to Schalke, Shkodran!
#S04
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä