Siirtoikkunaa edelleen: FC Porton haaviin useampikin valioliigaseuran kirjoilla oleva peluri
Kuva: Getty Images
Tiistaina uutisoitiin, että Chelsean vastikään kiinnittämä toppari Malagang Sarr jatkaa uraansa ainakin yhden kauden ajan FC Portossa. Kuten Bluesin tapauksessa yleensä, nuoremman pään pelaajia kalastellaan isoilla verkoilla, ja pääsääntöisesti kaikki heistä lainataan heti edelleen – pienen promillen joskus päästessä koettamaan siipiään myös Valioliigassa.
Toinen valioliigaseuran kirjoilla oleva pelaaja, Marko Grujic tietää lainapesteistä jo jonkin verran. Sen jälkeen kun Liverpool hankki serbialaisen vuonna 2016, tämä on kantanut niin kasvattiseuransa Red Starin, kuin Cardiffin ja Hertha Berlinin paitoja – kääntyen aina välillä Merseysidella. Valioliigaminuutteja 24-vuotiaalla on neljältä vuodelta koossa yhteensä 52. Grujicin seuraava lainaseura on myös FC Porto, pestin kestäessä alustavasti ensi kesäkuun loppuun.
Felipe Anderson oli yksi Manuel Pellegrinin jakson profiilihankinnoista West Hamiin. Myös hän pelaa ensi kesään saakka lainalla Portossa. Brasilialainen oli yksi nimi siinä suurehkossa pelaajien joukossa, josta Irons halusi ennen alkanutta kautta hankkiutua eroon. Nyt seura siinä onnistui, ainakin osittain. Vaikka Anderson saapui sumusaarille vasta vuonna 2018, on hänellä tässä mainitusta kolmikosta selkeästi vankin kokemus Valioliigasta; yli 4500 peliminuuttia.
Good evening All,
Felipe Anderson - Loan to FC Porto
I can confirm that all documentation has now been signed and lodged in respect of Andersons Loan to FC Porto, which will be until 30th June 2021. Good luck Felipe. dg

LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin