Athletic: Arsenal siirtoneuvotteluissa Japanin maajoukkuemiehestä
Kuva: Getty Images
Arsenal valmistelee tarjousta Japanin maajoukkuepuolustaja Takehiro Tomiyasun hankkimiseksi Bolognasta, kertoo The Athletic.
Keskustelut ovat käynnissä, mutta siirron toteutuminen riippuu tiettävästi Arsenalin muiden pelaajien liikehdinnästä tiistai-illan aikana.
Tomiyasu, 22, on monipuolinen puolustaja, joka pystyy pelaamaan sekä topparina että oikeana laitapuolustajana. Jälkimmäinen on juuri se tontti, jota Arsenal haluaa vielä vahvistaa. Tomiyasun uskotaan sopivan hyvin sekä neljän että viiden miehen alakertaan.
[readmore from=Arsenal]
Arsenal ei ole ainoa Valioliigaseura, joka on osoittanut kiinnostusta olympiakisoissa esiintynyttä Tomiyasua kohtaan.
Tottenham tiedusteli puolustajan saatavuudesta jo aiemmin tänä kesänä. Emerson Royalin lähestyessä kuitenkin siirtoa Pohjois-Lontoon valkoisiin, näyttäisi Arsenalin mahdollisuudet Tomiyasun jahdissa kasvaneen.
LUE MYÖS: Sky: Tottenhamin tarjous Japanin maajoukkueen puolustajasta hylättiin
22-vuotias teki viime kaudella 31 esiintymistä Italian Serie A:ssa, mutta on esiintynyt tällä kaudella vain yhdessä ottelussa. Transfermarkt arvioi 188-senttisen japanilaisen tämänhetkiseksi markkina-arvoksi 20 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta