Tottenhamin toimitusjohtaja Daniel Levy kertoo, että seura on ottanut koronavirustilanteen vuoksi 175 miljoonan punnan, eli yli 196 miljoonan euron lainan Bank Of Englandilta. Spursin arvioidaan uudelta stadionilta pandemian vuoksi peruunteiden tapahtumien johdosta kärsivän jopa 200 miljoonan punnan tappiot.

Bank Of England on valtionpankki, jonka omistus on täysin julkinen, eli käytännössä laina tulee kansalaisten taskuista. Tämä asettaa tietenkin seuran tilanteeseen, jossa mahdolliset kalliimmat pelaajahankinnat joutunevat julkisessa tarkastelussa melkoisen luupin alle.

Lainan ottaminen on kuitenkin juuri nyt liiketaloudellisesti kannattavaa; siitä peritään pandemian vuoksi vain 0,5 prosentin korkoa.

Levy puhui aiheesta valtaosin yleisemmällä tasolla.

– Olemme aina pyörittäneet tätä seuraa omavaraisella tavalla. Sanoin jo maaliskuun 18. päivänä, että niiden 20 vuoden aikana, joina olen seurassa ollut, emme koskaan ole kohdanneet näin massiivista taloudellista haastetta.

– Nyt on oleellista, että työskentelemme kaikki yhdessä. Tiedemiehet, teknologia-asiantuntijat, hallitus ja livetapahtumien sektori. Meidän on löydettävä turvalliset tavat tuoda yleisö takaisin urheilu- ja viihdetapahtumiin.

Levy on pitkäaikaisin valioliigaseuran puheenjohtaja. Hänen henkilökohtaisen nettovarallisuutensa arvioidaan olevan miljardi puntaa.

Päivitetty 4.6.2020 klo 19.31: lainasumma 175m puntaa