Valioliigan lauantain kierros alkoi yllätyksellä. Tottenham hävisi Brightonille jopa 3−0 päivän ensimmäisessä ottelussa. Kello 17 alkaneet pelit olivat lähellä tarjota myös yllätyksiä.

Kaikki pelinsä voittanut sarjakärki Liverpool voitti jälleen, kun Leicester kaatui 2−1 dramaattisten käänteiden päätteeksi. Sadio Mané vastasi isäntien maalista avausjaksolla, ja James Maddison tasoitti pelin 80. minuutilla Leicesterin ensimmäisellä maalia kohti osuneella laukauksella.

Ottelu ratkesi lisäajalla, kun Leicesterin Marc Albrighton teki rikkeen ja Mané kaatui nurmen pintaan. James Milner laukoi Liverpoolin voittomaalin, kun pelikellossa oli minuutteja 90+4.

Teemu Pukin Norwich puolestaan kärsi ruman 5−1-tappion Carrow Roadilla Aston Villalle. Vierailijoiden kaksi ensimmäistä maalia teki Wesley, joka epäonnistui ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkussa. Pukki sai ottelussa keltaisen kortin.

Burnley otti kotonaan ison voiton, kun se nujersi Evertonin 1−0 Jeff Hendrickin osumalla. Evertonin Séamus Coleman sai ottelussa punaisen kortin. Watford ja Sheffield United puolestaan pelasivat maalittoman tasapelin.

Lauantain kierroksella on vielä yksi ottelu, kun kello 19.30 toisensa kohtaavat West Ham ja Crystal Palace.