West Ham puski tiensä voittoon – Leeds taisteli surkeasta rankkarista huolimatta
Kuva: Getty Images
Leeds ja West Ham kohtasivat perjantai-illan ainoassa Valioliigan ottelussa. Kamppailusta oli lupa odottaa viihdyttävää, ja sellainen kohtaaminen saatiinkin.
Jo pelin alku tarjoili kosolti jännitystä. Leeds sai pallon heti kahden minuutin jälkeen rangaistuspisteelle, kun West Hamin maalivahti Łukasz Fabiański kaatoi maalipaikkaan karanneen Patrick Bamfordin.
Leedsin pilkkua asettui ampumaan Mateusz Klich. Fabiański kuitenkin voitti puolalaisten taiston torjumalla Klichin laukauksen alakulmasta. Rehellisyyden nimissä Klichin laukaus oli surkea, sillä se suuntautui maata pitkin hieman liian keskelle ja oli myös ponnettomuutensa takia helppo torjuttava.
VAR kuitenkin puuttui peliin. Videojärjestelmä osoitti West Ham -vahdin olleen ulkona maaliviivaltaan Klichin laukauksen lähtiessä, joten Klich sai yrittää uudestaan. Toisella kertaa pallo meni verkkoon ja maali hyväksyttiin.
Peli eteni Leedsin johdossa, mutta West Ham pystyi muuttamaan pelin kulkua, kun joukkue sai kulmapotkun runsaan puolen tunnin kohdalla. Tomáš Souček puski, ja pallo ylitti selvästi maaliviivan ennen Leedsin puolustuksen purkua. Peli oli 1−1.
Leeds oli lähellä saada toisen rangaistuspotkunsa avausjakson lopulla. Pallo osui boksissa kahteen otteeseen samassa tilanteessa Angelo Ogbonnan käteen, mutta Ogbonnan ei katsottu tehneen käsivirhettä.
8 - The first half between Leeds (5) and West Ham (3) saw eight shots on target recorded - only Aston Villa's 7-2 win versus Liverpool has seen more attempts on target in the first half of a Premier League game this season (12). Value.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa