Huippuvireinen Romelu Lukaku onnistui ensimmäistä kertaa maalinteossa Stamford Bridgellä – Viljami Sinisalo mukana Aston Villan kokoonpanossa
Chelsea ja Aston Villa iskivät yhteen lauantai-iltana Stamford Bridgellä.
Chelsea voitti ottelun 3-0 ja siirtyi Valioliigan jaetulle kärkisijalle yhdessä Manchester Unitedin kanssa.
Isännät aloittivat ottelun mallikkaasti. Chelsea siirtyi johtoon 15. minuutilla. Mateo Kovačić syötti upeasti Romelu Lukakun maalipaikkaan, eikä belgialainen erehtynyt.
Maali oli Lukakun uran ensimmäinen Stamford Bridgellä. Lukaku onnistui siirtonsa jälkeen maalinteossa Arsenal-ottelussa, mutta osuma syntyi Emirates Stadiumilla Pohjois-Lontoossa.
Kesän siirtoikkunan viimeisillä minuuteilla Chelseaan Atléticosta lainalle siirtynyt Saúl debytoi uuden joukkueensa riveissä ja pääsi suoraan avauskokoonpanoon. Saúlin debyytti sujui kuitenkin heikosti.
Keskikenttäpelaaja oli avausjaksolla kentän heikoin yksilö ja teki lukuisia virheitä. Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel otti Saúlin tauolla vaihtoon ja Jorginho tuli kentälle toiseksi jaksoksi.
Aston Villa kykeni pelaamaan laadukasta jalkapalloa avausjaksolla, mutta ei käyttänyt hyväkseen muutamaa maukasta maalipaikkaa. Chelsea-vahti Edouard Mendy oli mies paikallaan.
Chelsea pisti ottelun pakettiin heti toisen jakson alussa. Tyrone Mingsin syöttö alaspäin Jed Steerille epäonnistui ja Kovačić pääsi siihen väliin siirtäen isännät kahden maalin etumatkalle.
Lukaku iski loppuluvut 3-0:aan ottelun loppuhetkillä. Lukaku on tehnyt paluunsa jälkeen kolmessa ottelussa yhteensä kolme maalia.
Viljami Sinisalo oli Aston Villan penkillä ensimmäistä kertaa sarjaottelussa, kun ykkösvahti Emi Martínez seurasi ottelun kotoa käsin saavuttuaan vasta perjantai-iltana Etelä-Amerikan MM-karsinnoista.
Valioliigan ottelut näkyvät Elisa Viihde Viaplayssa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Arsenal on kiinnostunut Bundesliigan hyökkääjälupauksesta
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Roberto De Zerbi halusi Chelsea-tähden Brightoniin: ”Aiheuttaa meille ongelmia”
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta