Heittopussi aiheutti Tottenhamille nolon tappion! Antonio Conten miehistö lähellä pudota jatkosta

Tottenham kärsi torstaina nolon 2-1-tappion slovenialaisen Muran vieraana ja on vaarassa pudota ulos Konferenssiliigan jatkopeleistä.
Vajaa kaksi kuukautta sitten joukkueet kohtasivat Tottenham Hotspur Stadiumilla, jolloin Tottenham murskasi Muran peräti 5-1-lukemin. Samankaltaisia lukemia sopi odottaa joukkueiden toisestakin kohtaamisesta, mutta toisin kävi.
Lohkon pisteautomaatti Mura, joka oli hävinnyt kaikki neljä ensimmäistä otteluaan, siirtyi yllätysjohtoon jo 11. peliminuutilla Tomi Horvatin osumalla.
Tottenhamin ilta synkkeni reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun pitkästä aikaa avaukseen noussut Ryan Sessegnon sai illan toisen keltaisen kortin ja lensi ulos.
Sessegnonin ulosajosta huolimatta Tottenham hallitsi kenttätapahtumia jopa melko selkeästi. Pohjoislontoolaiset nousivatkin lopulta ansaitusti tasoihin, kun Harry Kane onnistui maalinteossa 72. peliminuutin kohdalla.
Tottenham haki hanakasti voittomaalia, mutta lopulta sen iski kotijoukkue. Slovenialaiskärki Amadej Marosa onnistui lisäajan viidennellä minuutilla, ja aiheutti Antonio Contelle ensimmäisen tappion Tottenhamin peräsimessä.
Tappion myötä Tottenham valahti lohkonsa kolmanneksi, ja on hyvin lähellä putoamista jatkosta. Pohjoislontoolaisille ei riitä päätöskierroksen kotiottelusta Rennesiä vastaan edes voitto, mikäli Vitesse voittaa kotikentällään heittopussi Muran.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin