Evertonin piina päättyi Arsenalin kustannuksella – Demarai Graylta todellinen unelmamaali
Kuva: Getty Images
Maanantaina pelattiin yksi valioliigaottelu, Evertonin ja Arsenalin välillä. Goodison Park todisti peliä, jossa kaksi joukkuetta kamppaili omien ongelmiensa kanssa, ja teknologian apua tarvittiin.
Loppulukemat 2-1 tarkoittivat isäntien kahdeksan voitottoman ottelun putken päättymistä, ja ankaraa pohdintaa vanhalla kotikentällään managerointia yrittäneelle Mikel Artetalle.
Kumpikin joukkue oli saanut tervetullutta apua kuntoutusosastoilta; Yerry Mina palasi isäntien puolustukseen, Granit Xhaka puolestaan vieraiden keskikentälle.
Toffees piti ottelun ensi minuuteilla huolta sekä pallosta, että liikkeen nopeudesta kentällä.
Ensimmäinen maalipaikka odotutti itseään 12 minuutin vaiheille. Silloin Demarai Gray murtautui keskeltä vetopaikkaan asti, mutta lopulta Arsenal-puolustus ehti häiritsemään siinä määrin että veto karkasi taivaan tuuliin.
Vartin paikkeilla vesisade yltyi hurjaksi, ja vaikutti hetken selkeästi myös itse pelin kulkuun. Raivoisan kuuron hellitettyä vieraat saivat aikaan ensimmäisen syöttöruletin hyökkäyspäässä – Thomas Parteyn veto kuitenkin reippaasti ohi ja yli maalin.
Ben Godfrey ajoi sateen liukastamalla nurmella parinkymmenen minuutin kohdalla liioitelllun kovaa Bukayo Sakan polveen, ja A-maajoukkuelaiturin ottelun jatko näytti hetken epätodennäköiseltä. 20-vuotias saatiin kuitenkin virvoitettua takaisin kentälle.
Avausjakson puolivälin jälkeen peli puuroutui, mutta kuskin paikalla pysyi Everton.
Erotuomari Mike Dean turvautui VAR:n apuun, kun Godfrey pelasi jälleen kovaa laidallaan, sillä seurauksella että osui nappuloillaan Takehiro Tomiyasun kasvoihin. Tilanne katsottiin kuitenkin oikein puhtaaksi vahingoksi.
Videoitten katselun jälkeen Minan paluu kentälle osoittautui ennenaikaiseksi; kolumbialainen joutui jättämään kentän reittään pidellen.
Mikä ikinä Arsenalin pelisuunnitelma olikaan, se ei missään tapauksessa toiminut. Johtui huomattavasti selkeämmin isäntien heikkoudesta kuin vieraitten hyvyydestä, ettei taululla ollut kotijohtoa.
Richarlison puski Andros Townsendin vaparin sisään avausjakso viime minuuteilla – VAR osoitti tilanteen kuitenkin selkeäksi paitsioksi.
Juuri kun kaksi lisäminuuttia oli täyttymässä, Kieran Tierney pääsi nousemaan keskitykseen vasemmalta laidaltaan, ja Martin Ødegaard napautti pallon vasemman tolpan juuresta sisään, 0-1.
50. minuutilla Godfrey ajoi jälleen Sakan jaloille, nyt nousi jo keltainen kortti. Tilanteesta seuranneen vapaapotkun jälkeen Sakaa rikottiin jälleen, nyt hieman lähempänä maalia Richarlisonin toimesta. Ødegaardin antama erikoistilanne löysi toppari Gabrielin täysin vapaana takatolpalta, pusku kuitenkin Jordan Pickfordille turhan heppoinen.
Arsenal ei tuntunut tällä kertaa sortuvan perisyntiinsä, johtoasemassa alkavaan peruutteluun – vieraat veivät toisen jakson ensimmäistä kymppiä selkeästi. 57. minuutilla Abdoulaye Doucoure sai kuitenkin liikaa tilaa, ja pääsi vapauttamaan Richarlisonin oikealta boksiin. Pallo voimalla ohi Aaron Ramsdalen. Nyt paitsio oli äärimmäisen pieni, mutta VAR-pysäytyskuvien perusteella riittävä – tämäkin brasilialaisen osuma hylättiin.
Arsenalin vaihdot, joista Gabriel Martinellin vaihtuminen Eddie Nketiahiin oli ilmeisen pakotettu, tuntuivat sotkevan joukkueen peliä entisestään.
80. minuutilla vieraiden heitosta käynnistyi kotijoukkueen hyökkäys, joka lopulta päättyi Richarlisonin hyväksyttyyn maaliin. Gray ampui pallon ylärimaan, ja kahdesti turhaan tuulettanut hyökkääjä puski pallon tyhjiin, 1-1. Aivan kaikki kentällä vaikutti siltä, että Evertonin voitoton putki oli päättymässä.
Kolme minuuttia tasoitusmaalista oltiin kuitenkin lähellä kotijoukkueen maalilla; Nketiah puski Sakan keskityksestä, alle metrin päästä tolppaan.
92. minuutilla Gray teki itselleen vetopaikan, ja ampui hirvittävällä pommilla tilanteeksi 2-1 tolpan kautta.
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”