Liverpool voitti Chelsean sunnuntaina liigacupin loppuottelussa rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen peli oli lukemissa 0-0.

Liverpool koki ensimmäisen takaiskunsa jo ennen aloitusvihellystä. Aloituskokoonpanoon merkattu Thiago Alcântara loukkaantui alkulämmittelyissä, joten hänen paikkansa otti Naby Keïta.

Chelsea rakenteli huippupaikan heti kuudennella minuutilla, kun Christian Pulisic pääsi yrittämään maalintekoa muutamasta metristä, mutta jenkkihyökkääjän veto suuntautui suoraan kohti Liverpoolin maalivahtia Caoimhin Kelleheriä.

Vajaan 20 minuutin kohdalla Liverpoolilla oli loistava sauma siirtyä johtoon, kun Trent Alexander-Arnoldin nappikeskitys tavoitti rangaistusalueelta Sadio Manén. Senegalilaishyökkääjän pusku epäonnistui kuitenkin pahasti.

Avausjakson edetessä ottelu siirtyi entistä enemmän Liverpoolin haltuun. Puolen tunnin kohdalla Chelsean maalivahti Edoaurd Mendy esitti yhden kauden upeimmista tuplatorjunnoista. Ensin hän torjui boksin ulkopuolelta lähteneen Keïtan kudin ja kurotti vielä maan pinnasta Manén laukauksen tielle.

Chelsea piristyi taukovihellyksen kynnyksellä ja oli siirtyä johtoon juuri ennen avausjakson loppua. Kai Havertz petasi kymmeneen metriin huipputontin Mason Mountille, joka laukoi ohi.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Squawka Live

@Squawka_Live
Chelsea 0-0 Liverpool HT:

Shots: 7-9
Shots on target: 2-2
Possession: 39%-61%
Clearances: 18-5
Interceptions: 12-4
Corners: 0-5
Fouls: 7-2

#CarabaoCupFinal

Toista jaksoa oli takana vain muutama minuutti, kun Mount tuhrasi jo toisen tuhannen taalan paikan. Englannin maajoukkuepelaaja pääsi nokikkain Kelleherin kanssa, ja hänellä oli jopa aikaa miettiä ratkaisuaan, mutta hänen laukauksensa kilahti tolppaan.

Reilun tunnin kohdalla näytti jo varmalta, että Liverpool sirtyy johtoon. Chelsea-vahti Mendyn avaus epäonnistui pahasti ja Liverpool pelasi Mohamed Salahin läpiajoon. Egyptiläistähti chippasi pallon Mendyn yli, ja peliväline näytti pomppivan kohti maalia, mutta Chelsean toppari Thiago Silva syöksyi purkamaan pallon pois.

Liverpool heilutti verkkoa heti seuraavassa tilanteessa. Mané puski Alexander-Arnoldin antaman vapaapotkun takatolpalle ja Joël Matip hoiti homman loppuun. Maali hylättiin kuitenkin videotarkistuksen jälkeen, koska Virgil van Dijkin katsottiin vaikuttaneen paitsioasemassa peliin vapaapotkun lähtiessä.

Varsinaista peliaikaa oli reilut kymmenen minuuttia jäljellä, kun myös Chelsea heilutti verkkoa. Havertz puski Timo Wernerin keskityksestä pallon maaliin, mutta Werner oli paitsiossa, joten ottelua jatkettiin tasatilanteessa.

Lisäajalla nähtiin vielä yksi huippupaikka kummassakin päädyssä. Ensin Mendy kauhoi kätensä väliin van Dijkin puskuun ja sitten Kelleher pysäytti jalkatorjunnallaan Romelu Lukakun yrityksen.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Opta Analyst

@OptaAnalyst
Somehow this final is still 0-0 and heads into extra time... #CHELIV

Jatkoaikaa oli takana seitsemän minuuttia, kun pelissä nähtiin taas yksi hylätty maali. Lukaku karkasi linjan takse Nathaniel Chalobahin syötöstä, haki oikean jalkansa vapaaksi ja tykitti maanuoliaisen sisään. Hän oli kuitenkin niukasti paitsiossa.

Chelsealta hylättiin jatkoajan 20. minuutilla taas yksi maali paitsion takia. Lukaku pelasi pallon boksiin Havertzille, joka latasi kuulan verkkoon, mutta saksalaistaituri oli syötön lähtiessä Chelsean kannalta linjan väärällä puolen.

Juuri ennen rangaistuspotkukilpailua Chelsea vaihtoi Mendyn pois maaliltaan ja laittoi tolppien väliin Kepa Arrizabalagan.

Espanjalaistorjuja laitettiin viheriölle torjumaan pilkkuja, mutta hän nousi paljon erikoisemmalla tavalla rangaistuspotkukilpailun isoksi hahmoksi. Kummankin joukkueen kymmenen ensimmäistä vetäjää onnistuivat vedoissaan, joten myös maalivahdit pääsivät vetämään. Liverpoolin Kelleher kiskaisi pallon voimalla sisään. Myös Kepan laukauksessa riitti ruutia, mutta se suuntautui reippaasti maalin yli.