Unai Emery avasi hänen ja Mesut Özilin tulehtuneita välejä – ”Pukuhuone ei halunnut hänestä kapteenia”
Kuva: Getty Images
Arsenalin entinen manageri Unai Emery on kritisoinut Mesut Öziliä hänen heikosta omistautumisestaan lontoolaisseuran riveissä. Espanjalaisvalmentajan mukaan se maksoi hänelle sekä peliaikaa että kapteeninnauhan Emeryn ollessa vielä joukkueen peräsimessä.
Emery sai seurasta potkut viime marraskuun lopulla. Arsenal jäi edellisellä kaudella ilman Mestarien liiga -paikkaa ja sen alkukausi oli sen huonoin Valioliigassa peräti 26 vuoteen. Espanjalaisluotsin kykenemättömyys kommunikoida pelaajiensa kanssa oli merkittävä tekijä hänen potkujensa taustalla, eivätkä hänen tulehtuneet välinsä Öziliin kanssa parantaneet tilannetta.
Vähälle peliajalle jäänyt saksalaispelaaja näytti jo lähtevän seurasta ennen kuin Emerylle osoitettiin ovea. Mikel Artetan astuttua Tykkimiesten peräsimeen 31-vuotias Özil on kuitenkin löytänyt taas paikkansa punapaitojen miehistöstä.
The Guardianin laajassa haastattelussa Emery on viimein paljastanut, mikä hänen ja Özilin välillä meni lopulta pieleen.
– Puhuin Özilille paljon. Hänen on kuitenkin oltava myös itsekriittinen ja analysoida hänen omaa asennettaan ja omistautumistaan, Emery kertoi.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan