Kannattajat lauloivat potkuista voitonkin jälkeen – WBA:n seurajohto vastasi huutoon ja antoi potkut managerilleen
Kuva: Getty Images
Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut West Bromwich Albion on antanut kenkää Valérien Ismaëlille.
Ismaël, 46, otti vetovastuun WBA:sta viime kesänä ja alkukausi sujui mallikkaasti. West Bromwich pelasi kauden kymmenen ensimmäistä sarjaottelua tappioitta ja johti Mestaruussarjaa syyskuun päätteeksi.
Valioliiganousua hamuavan WBA:n käyrä on ollut viime aikoina laskusuunnassa. Viimeisestä seitsemästä sarjaottelusta joukkue on voittanut ainoastaan yhden ja kerännyt yhteensä vain viisi sarjapistettä.
Kalenterivuoden 2022 toistaiseksi ainoa voitto irtosi sitten sarjan huonoimpiin joukkueisiin lukeutuvasta Petersborough’sta. Athleticin mukaan WBA-kannattajat eivät voitosta huolimatta antaneet Ismaëlille armoa, vaan lauloivat hänelle ottelun jälkeen ”saat potkut aamulla”.
Reilu viikko myöhemmin WBA:n seurajohto vastasi kannattajien huutoon ja antoi lähtöpassit ranskalaisluotsille, jonka suosima pelityyli ei miellyttänyt The Hawthornsin yleisöä.
Viime aikaisesta syväsukelluksesta huolimatta West Bromwich on yhä kärkikahinoissa. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa viidentenä, kahdeksan pisteen päässä suoraan valioliigaanousuun oikeuttavasta kakkossijasta.
West Bromwich Albion Football Club can confirm Valérien Ismaël has today left his position as head coach.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista