”Kukaan ei halua VAR:n olevan osa peliä” – West Hamin Declan Rice tulistui lisäajan tasoituksen hylkäämisestä

Perjantaina alkoi uusi Valioliiga-kierros yhdellä ottelulla. Jo Sheffield Unitedin ja West Hamin välisessä pelissä tuli kierrokselle puhuttava VAR-tilanne, kun videojärjestelmä hylkäsi West Hamin lisäajan tasoitusmaalin. Syynä oli käsivirhe.
David Moyes ja hänen joukkueensa juhlivat maalia, mutta riemu vaihtui tyrmistykseen, kun varmalta näyttänyt tasoitus olikin VAR:n mukaan väärin tehty. Pallo oli osunut ennen Robert Snodgrassin maalia Declan Ricen käteen.
− Olemme raivoissamme, Rice puhisi heti pelin jälkeen.
Rice perusteli, että pallo tuli pelatuksi hänen käteensä vastapuolen aiheuttamana, kun Rice itse oli täydessä juoksuvauhdissa. West Hamin pelaaja ei tahallaan koskenut palloa kädellään. Samanaikaisesti Rice ymmärsi säännön, mutta totesi VAR:n olleen isku vasten kasvoja.
− Nämä eivät ole vain minun ajatuksiani, vaan oikeastaan kaikki pelaajat Valioliigassa ajattelevat näin. Kukaan ei halua VAR:n olevan osa peliä. Niin monta hullua ratkaisua on ollut, Rice sadatteli.
Katsojakokemus on saanut VAR:n kautta aivan uusia puolia.
− Joskus fanit juhlivat VAR-päätöstä kuin se olisi maali, ei jalkapallon kuulu sellaista olla. Sellaiset tunteet, joita West Hamin fanit näyttivät maalin tehdessämme, olivat aitoja, Rice perusteli.
Sheffield United voitti pelin 1−0. Maalin teki Oliver McBurnie 53. minuutilla.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin