Evertonin ykkösehdokas vahvisti kiinnostuksensa managerin pestiin: ”Nyt on päätösten aika”

© Kuva: Getty Images

Portugalilaisluotsi Vítor Pereira on vahvistanut, että häntä on haastateltu Evertonin manageriksi.

Everton etsii parhaillaan uutta manageria annettuaan toissa viikolla potkut Rafael Benítezille, joka ehti toimia tehtävässä vain puoli vuotta.

Pereira, 53, on voittanut valmentajana pokaaleja kotimaansa lisäksi Kreikassa ja Kiinassa. Viimeksi hän valmensi puolen vuoden ajan turkkilaista Fenerbahçea, josta hän sai lähtopassit viime kuussa.

Athleticin tietojen mukaan Pereira on Evertonin ykkösvaihtoehto uudeksi manageriksi, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä tehty. Myös Derbyn ja Chelsean entinen päävalmentaja Frank Lampard on ehdolla tehtävään.

Pereira kertoi Sky Sportsille, että hänen keskustelunsa Evertonin kanssa sujuivat hyvin.

– Uskon, että he olivat innostuneita siitä, miten ehdotin joukkueen pelaavan.

– Intensiivistä pelaamista, prässipelaamista, pallonhallintaa, ja meidän on annettava itseluottamusta jälleen näille pelaajille, tälle joukkueelle ja kannattajille. Tätä minä ehdotin heille. Minusta tuntui tapaamisissamme, että he olivat todella myönteisiä.

– Heillä on muitakin ehdokkaita. Nyt on päätösten aika.


Nikotiininuuskat kotiovellesi edullisesti ja helposti

  • Tilaa laillisesti netistä suoraan kotiovellesi.
  • Suomalaisesta verkkokaupasta kaikki suositut tuotteet.
  • Edullisesti lyhyellä toimitusajalla.