Watfordin viisivuotinen taival Valioliigassa päättyi sunnuntaina, tappiollisen Arsenal-ottelun jälkeen. Joukkue jäi lopulta taulukon toiseksi viimeiseksi, takanaan ainoastaan Norwich.

Hornetsia valmensi kaudella kaikkiaan neljä eri vastuuvetäjää; vielä kaksi kierrosta ennen kauden päätöstä seura irtisanoi manageri Nigel Pearsonin. Tämänkin jälkeen omistaja Gino Pozzo painottaa puheissaan pysyvyyttä.

– Olemme aina sanoneet, että olemme tulleet jäädäksemme. Emme voi antaa tämän pettymyksen hetken pysäyttää seuran jatkuvaa kehitystä, jota on tapahtunut jo ainakin kahdeksan vuoden ajan.

Lontoon rajamailla majaa pitävä seura on omistajan mukaan luonut tukevia juuria ympärilleen.

– Se tosiasia, että olemme rakentaneet Watfordista todellista substanssia omaavan seuran, kahdehdittavin sitein yhteisöönsä, on suuren ylpeyden aihe. Sarjataso ei määrittele seuraa.

Vuodesta 2014 seuran koko osakekannan omistanut italialainen ei toki kiellä virheitä.

– Kaikki tämä ei tietenkään saa peittää alleen niitä virheitä, jotka joukkueen suhteen tällä kaudella teimme. Meidän on oltava armottoman rehellisiä itsellemme, ja myöntää etteivät ponnistelumme joukkueen eteen olleet riittäviä. Uskokaa pois, tulemme tekemään kaikkemme Valioliigaan palaamisen eteen.

Lähde: Watford