Marseillen varakapteeni ja keskikenttäpelaaja Dimitri Payet ihmettelee, miksi Arsenalista lainattu toppari William Saliba ei ole päässyt pelaamaan emoseurassaan.

Arsenal osti 20-vuotiaan Saliban kesällä 2019 Saint-Étiennestä 30 miljoonalla eurolla, mutta lainasi hänet vielä seuraavaksi kaudeksi takaisin Ranskaan.

Saint-Étiennen ja Arsenalin oli tarkoitus pidentää Saliban lainasopimus jatkumaan vielä kaudelle 2020-21, mutta diili kaatui siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Arsenaliin palattuaan ranskalaistoppari pääsi vaihtopenkille Community Shieldissä ja yhdessä cup-ottelussa, mutta muuten hän ei päässyt edes kokoonpanoon ja Eurooppa-liigan pelaajaryhmästä hänet jätettiin kokonaan sivuun.

Viime kauden jälkimmäisen puoliskon Saliba vietti lainalla OGC Nicessä ja täksi kaudeksi hänet lainattiin jälleen takaisin kotimaahansa. Viime keväänä Saliba harmitteli RMC Sportin haastattelussa, että Arsenalin manageri Mikel Arteta antoi hänelle vain ja kaksi ja puoli peliä aikaa näyttää taitonsa.

– Toivoin, että hän olisi peluuttanut minua enemmän. Mutta hän kertoi minulle, etten ollut valmis, sanoi Saliba.

Ranskassa ja Marseillessa Saliban pelit ovat kuitenkin jälleen sujuneet. Marseillen päävalmentaja Jorge Sampaoli ennusti aiemmin tänä syksynä, että Salibasta tulee yksi ranskalaisen jalkapallon suurista pelaajista.

Nuoren ranskalaispuolustajan otteet on huomioitu myös arvostetun Golden Boy -palkinnon ehdokkuudella. Kansainvälinen lehdistö valitsee vuosittain Euroopan pääsarjojen lahjakkaimman alle 21-vuotiaan pelaajan, ja Saliba on 20 finalistin joukossa.

Tästä huolimatta Saliba ei ole pelannut Arsenalin edustusjoukkueen kanssa virallisessa ottelussa yhtään minuuttia. Se ei mene millään hänen joukkuekaverinsa Payet’n jakeluun.

– Uudet [pelaajamme] ovat kaikki tuoneet jotain erilaista joukkueeseen. Heistä suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Willie, kommentoi Payet L’Équipelle.

– En ymmärrä, miksi hän ei pelannut enemmän Arsenalissa, kun ottaa huomioon, mitä hän on tehnyt kauden alusta alkaen.

Arsenalin ja Saliban sopimus on voimassa kesään 2024 saakka. Päättyneen kesän siirtoikkunassa Tykkimiehet vahvisti toppariosastoaan Ben Whitella ja Takehiro Tomiyasulla, joista maksettiin yhteensä 60 miljoonaa euroa.