Siirtomarkkinoilla mielenkiintoinen spekulaatio: Teemu Pukkia viedään Southamptoniin

Bröndby IF:n kovavireinen kärkimies Teemu Pukki yhdistetään siirtohuhuissa Valioliigaan. Huuhkaja-kärki on Southamptonin kiikarissa, kertoo italialainen CalcioMercato.
Southampton uusi manageri Claude Puel on yleensä käyttänyt joukkueissaan kahta kärkimiestä. Peliryhmitys on hyökkäyspään osalta samankaltainen kuin Pukin edustamassa tanskalaisseurassa. Sekä Bröndby että Puel ovat käyttäneet 4 -1 -2-1 -2-järjestelmää.
Southamptonin hyökkäysosasto ei ole myöskään erityisen laaja taikka terävä, sillä Charlie Austinin ja Shane Longin lisäksi peliajasta taistelee lähinnä loukkaantumisista viime vuodet kärsinyt Jay Rodriguez.
Pukki on ennättänyt pelata vuoden 2011 jälkeen ulkomailla saksalaisessa Schalkessa ja skotlantilaisen Celticin riveissä ennen siirtoaan Tanskan pääsarjaan syyskuussa 2014. Kaksi edellistä kautta Pukki on pelannut merkittävässä roolissa ja tehnyt molemmilla kausilla joukkueelleen yhdeksän liigamaalia.
26-vuotias hyökkääjä on ollut loistovireessä erityisesti kahdessa viimeisimmässä ottelussa, sillä suomalainen on tehnyt hattutempun molemmissa koitoksissa. Pukki osui ensiksi Hertha Berlinin verkkoon Eurooppa-liigan karsinnoissa kolmesti ja heti perään temppu toistui viime viikonloppuna Tanskan liigassa Midtjyllandin verkkoon.
Toimittajan sana
Vaikka huhu on kutkuttava, ei siirtoa voi pitää silti kovinkaan todennäköisenä. Italialaisaviiseilla on tapana yhdistellä turhankin kevyesti pisteitä toisiinsa, jolloin huhuissa ei ole aina ihan niin paljon totuuden siementä. Tämän spekulaation todenperäisyyttä on siis vaikeaa arvioida sen enempää.
Siirto olisi kuitenkin toteutuessaan erittäin mielenkiintoinen. Pukki lienee monien muiden tavoin unelmoinut pelaamisesta Valioliigassa, ja Southamptonia parempaa ympäristöä olisi Pukille vaikea toivoa. Skotlannin pääsarjassa Pukki ei kuitenkaan ollut omimmillaan, eikä Valioliiga ympäristönä olisi ainakaan yhtään sen helpompi.
Samaan aikaan on muistettava, että Pukki on valmiimpi pelaaja kuin vielä pari vuotta sitten.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jack Grealishille salama-alku Evertonissa
- Valioliiga-manageri potkupuheista: ”Täyttä hölynpölyä!”
- Arsenal ostamassa teinitähden ennätyssummalla
- Manchester United hankkimassa uuden maalivahdin
- Borussia Dortmund nappaamassa kaksikon Chelseasta
- Tottenhamin topparilupaus lähellä lainasiirtoa
- Valioliigassa on käytetty ennätysmäärä rahaa kesän siirtoihin
- Mikel Arteta kommentoi tähtikaksikon loukkaantumisia
- Thomas Frank ylisti uusia Spurs-hankintoja: ”Huhhuh”
- Arsenal murskasi Leedsin: Gyökeres osui kahdesti, Saka ja Ødegaard loukkaantuivat
- Mikel Arteta kommentoi tähtikaksikon loukkaantumisia
- Thomas Frank ylisti uusia Spurs-hankintoja: ”Huhhuh”
- Manchester United hankkimassa uuden maalivahdin
- Borussia Dortmund nappaamassa kaksikon Chelseasta
- Tottenhamin topparilupaus lähellä lainasiirtoa
- Arne Slot: Federico Chiesa on ”ihan eri” pelaaja kuin viime kaudella
- Virallista: Arsenal vahvisti tähtihankinnan – pukee ylleen kymppipaidan
- Arsenal murskasi Leedsin: Gyökeres osui kahdesti, Saka ja Ødegaard loukkaantuivat
- Pep Guardiola Cityn tappiosta: ”Paljon hyvää nähtävissä”
- Arsenal ostamassa teinitähden ennätyssummalla