Vieraileva kynä: Arsenal – Swansea Tykkinaisen silmin
Gunners otti kauden ensimmäisen voiton ja meidän Gooner-kirjoittajamme Tykkinainen juhlistaa sitä hieman erikoisella tavalla… omenapiirakalla! Lukekaa, ihailkaa ja/tai ihmetelkää, miltä ottelu näytti Maaritin silmin.
Arsenal – Swansea 1-0
”Näin pari yötä sitten unta Mikel Artetasta.
Sillä oli sininen Evertonin paita, tosin numerolla 8.
Olin kentän laidalla ja koitin pitää sen pelaamassa,
vaikka se halus kentältä pois. Kumma uni.
Onneks tänään näin Artetan punavalkoisessa paidassa,
jos vaikka ens yönä nään taas unta.
Mä odotin tältä peliltä tosi paljon.
Ja kun odotukset on suuret, niin pettymys tulee aika helposti.
Kuvittelin että nyt kun puolustuslinja on Vermaelenia vajaa kunnossa,
niin vastustaja ei meidän maalilla oleile ollenkaan.
Vaan toisin kävi, kyllähän siellä palloa pidettiin
ja Zesny joutui muutaman kerran hommiinkin.
Mutta silti plussat meidän puolustukselle,
oli hyvä huomata että se oli tilanteissa mukana.
Keskikenttä oli kivaa katsottavaa,
Artetan syötöt ja Frimpongin taistelutahto
tekivät hyvää koko joukkueelle.
Vielä kun kaverit oppivat tuntemaan Artetan kuviot kuin omansa,
keskikentältä tullaan syöttämään monta maalia.
Arshavin laitahyökkääjänä oli tänään aivan loistava,
en ole nähnyt Andreita pitkään aikaan noin pirteänä.
Oiskohan Arshavin jotenkin innostunut pelaamisesta
uusien pelaajahankintojen myötä ?
Ja 1-0 maali oli hyvin hokattu ! Just sellanen kielen-näyttömaali :)
Kyllä tästä ”uudesta” joukkueesta vielä hyvä tulee.
Kun saavat kunnolla hitsautua yhteen ja joukkuehenki tulee tiiviiksi,
niin pelaamisesta tulee taas taitavaa ja hyvännäköstä.
Vakioveikkasin tälle kierrokselle. Ei osunut kuin kahdeksan oikein.
Mutta myyntiin tekemässäni Vakioporukassa oli jopa 11 oikein !
Tosin viiteen osaan jaettuna sillä tuskin kukaan rikastuu :) :)
Mulla ja Veikkauksella on aina ollut
aivan eri käsitykset järjestelmän hienouksista.
Veikkaus nimittää jostain syystä
1X2 – vaihtoehtoa on Täysin Vaihdelluksi.
Ja sitten on olemassa Osittain Vaihdeltu ja Varma.
Nämä nimitykset tuli mulle Veikkauksen lisä-koulutuksessa
aikamoisena yllätyksenä, sillä olen koko sen ajan,
mitä olen Vakio-kuponkeja ottanut vastaan,
luullut, että järjestelmässä on olemassa
Täysin Varmoja, Osittain Varmoja ja Varmoja.
Mun mielestä kun on täysin loogista, että jos kohteeseen pistää
1X2 niin kohde on sillon Täysin Varma, sehän ei voi mennä väärin.
Voi niitä veikkaaja-parkoja, joille olen puhunut
Täysin Varmoista ja Osittain Varmoista
kun olen pyytänyt korjauksia kuponkeihin J
Mietin vaan että miksi ei kukaan veikkaaja
ole koskaan korjannut mun termejä ?
Onko Täysin Varma sittenkin parempi ajatus kuin Täysin Vaihdeltu ?
Tää päivä oli hieno päivä.
Ensimmäinen Valioliiga-voitto tällä kaudella.
Tästä on hyvä jatkaa,
omenapiirakkaa sille !
Sydämellä,
Maarit”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista