Swansea jätti Man Cityn kotonaan nollille – Man United Rooneyn johdolla sarjakärkeen
Norwich ja Wigan pelasivat 1-1 tasapelin Carrow Roadilla.
Wes Hoolahan vei kotijoukkueen johtoon jo 10. minuutilla, mutta Wigan nousi ansaitusti tasoihin Victor Moseksen toisen puoliajan maalilla.
Tulos pitää Wiganin edelleen sarjan jumbona, mutta putoamisrajan yläpuolella olevaan Boltoniin on matkaa vain kaksi pistettä.
Swansea nollasi Man Cityn
Swansea ylsi huikeaan kotivoittoon, kun se kaatoi otteluun sarjan kärjestä lähteneen Manchester Cityn 1-0.
Ottelun ainoan maalin iski 83. minuutilla vaihdosta sisään tullut Luke Moore, joka puski Wayne Routledgen keskityksen maaliin.
Kotijoukkueella oli maalipaikka jo ottelun alkuminuuteilla, kun se sai rangaistuspotkun. Scott Sinclair kuitenkin epäonnistui tilanteessa, eikä joutsenpaidat saanut otteluun yllättävää salama-alkua.
Swansea on ollut yksi kauden parhaista kotijoukkueista, joten aivan shokeeraava yllätystulos ei ollut. Silti sarjanousijan voitto on Cityn kannalta kova kolaus mestaruushaaveille.
Tehottomuus näkyi kentällä selkeänä turhautumisena Cityn pelaajien keskuudessa, ja pitkään hallussa ollut sarjan piikkipaikka vaihtui nyt paikalliskilpailijan voittaessa oman ottelunsa.
Man United sarjakärkeen
Viime kauden mestari Manchester United nousi sarjan kärkeen voittamalla West Bromin maalein 2-0. Molemmat Unitedin maalit iski kukapas muukaan kuin Wayne Rooney.
Rooney oli Ashley Youngin kanssa selkeitä ottelun hahmoja, ja molemmat näyttävät äityneen hurjaan pelikuntoon kauden ratkaisuotteluiden alla.
Manchesterin punaisten urakkaa helpotti WBA:n Jonas Olssonin ulosajo toisella puoliajalla kahden keltaisen kortin saattelemana.
United ottaa sarjakärjen aseman itselleen ensi kertaa sitten viime vuoden lokakuun, josta lähtien Manchester City on pitänyt kärkipaikkaa omanaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa