Luis Suarez: ”Täytimme yhen tavoitteemme, mutta epäonnistuimme unelmassamme”
Liverpoolin kärkimies Luis Suarez sanoo joukkueensa epäonnistuneen tällä kaudella.
Urugualainen toteaa Sky Sportsin haastattelussa yhden tavoitteen täyttyneen Cup-voiton myötä, mutta ”suuren unelman” täyttymisessä seura on epäonnistunut.
Suurella unelmalla mies viittaa usean tittelin voittamiseen ja Mestarien liigaan pääsyyn.
Syitä huonoon menestymiseen hän löytää seuran huonoista otteluiden viime hetkistä sekä tiukentuneesta pelaajavartioinnista.
”Tehtäväni on tehdä maaleja ja myönnän, etten ole aina täyttänyt saappaitani tällä kaudella. Viime vuonna minut merkattiin löysemmin, mutta nyt puolustajat tietävät tyylini ja heidät on vaikeampi yllättää”, toteaa Suarez.
Maaleja on todellakin mies tehnyt ailahtelevalla tahdilla. Alkukaudesta seitsemään ensimmäiseen peliin syntyi neljä maalia, mutta sitten alkoi kangerrella.
Loppukaudesta on 18. pelissä syntynyt vain kolme maalia. Toki väliin sattui pitkä pelikielto, joka varmasti sotki rytmiä.
Selvää on kuitenkin se, ettei Liverpoolin kaltaisen suurseuran nälkää tyydytetä yhdellä Cupvoitolla, ja Suarezin kaltaiselta pelaajalta valmentaja odottaa huomattavasti parempia tuloksia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni