Joey Bartonille 12. ottelun pelikielto
QPR:n kapteeni Joey Barton on saanut 12 ottelua pitkän pelikiellon sekä 75 000 punnan sakon. FA sanoo Bartonin käytöksen olevan tuhoisaa jalkapallolle.
Barton sai FA:lta kahdeksan ottelun pelikiellon kahdesta väkivaltaisuudesta kauden viimeisessä pelissä. Tähän päälle ynnätään ulosajosta saatu neljän ottelun pelikielto, joten kokonaispotti on peräti 12 ottelua.
Kauden viimeinen ottelu Manchester Cityä vastaan päättyi Bartonin osalta ennenaikaisesti, kun ensin hän löi Carlos Teveziä, sitten potkaisi Sergio Agüeroa ja lopuksi vielä yritti puskea Citykapteeni Vincent Kompanya.
Barton myönsi kaksi ensimmäistä syytöstä, mutta ei tunnustanut missään vaiheessa Kompanyyn kohdistunutta puskuyritystä. FA:n toimikunta kuitenkin näki tilanteen päinvastoin.
Barton Twiittasi ottelun jälkeen todella agressiivisia posteja ristiin rastiin netissä. Hän myös väitti, että joku QPR:n pelaajista oli yllyttänyt häntä ”viemään Cityn pelaajan mukanaan” eli kalastamaan myös heille yhtä punaista korttia.
QPR kapteenin ura seuran riveissä on vaakalaudalla. Todennäköisesti myös koko ura Englannin maaperällä on uhattuna, sillä miehen toistuvat sekoamiset ovat pitäneet hänet jatkuvasti poissa kentiltä ja vankilakaan ei ole miehellä tuntematon paikka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta