Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
Manchester City lähti Liigacupin välierän toiseen osaotteluun vahvasta asetelmasta, sillä Pep Guardiolan valmentama ryhmä voitti avausosan Newcastlea vastaan St. James’ Parkilla 2–0.
City vei myös toisen osaottelun. Guardiola lähti peliin säästellen ja penkitti esimerkiksi Erling Haalandin, joka pääsi irti vasta toisella kolmevarttisella. Voitto tuli silti maalein 3–1 ja yhteismaalein 5–1.
Ottelupari oli paketoitu pikaisesti jo toisen osaottelun alkupuolella. City paukutti paikalle matkustaneiden vierasfanien harmiksi avauspuolikkaalla kolme maalia ja karkasi jo 5–0-johtoon yhteismaaleissa. Kaksi osumaa iskenyt Omar Marmoush ja Tijjani Reijnders vastasivat ensimmäisen nelivitosen maaleista.
Paikkoja oli
Eddie Howen porukka haki pelin alusta asti hanakasti maaleja, sillä Magpies tiesi niitä tarvitsevansa ensimmäisen osaottelun jälkeen. Newcastle ei silti saanut edes huippupaikoista palloa verkkoon. Maalivahti James Trafford ja tolpat olivat vierasjoukkueen yritysten tiellä.
Toisella puoliajalla Anthony Elanga taiteili komean kavennuksen, mutta se oli laiha lohtu. Newcastle rakenteli useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta ratkaisuhetkillä viimeistely oli surkealla tasolla.
Harakoille tuli ensimmäisen puoliajan lopulla lieviä huolia, kun Anthony Gordon joutui loukkaantumisen takia vaihtoon ennen taukoa. On mahdollista, että vamma ei ollut vakava, sillä tässä vaiheessa finaalipaikka oli karannut jo kauas Newcastlen ulottuvilta. Gordonin vaihto saattoi siis olla varotoimenpide.
Loppuotteluun edennyt Citizens kohtaa finaalissa Arsenalin, joka kellisti Chelsean yhteismaalein 4–2. Toinen osa päättyi Arsenalin 1–0-voittoon tiistaina. Finaali pelataan Wembleyllä Lontoossa 22. maaliskuuta.
Liigacupin viime vuoden voittaja Newcastle jatkaa seuraavaksi pelejään Valioliigassa, kun se isännöi Brentfordia lauantaina. Manchester City vierailee liigaottelussa Liverpoolin luona Anfieldillä sunnuntaina.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut