Englanti kohtaa tänä iltana viimeisessä alkulohkopelissään isäntämaa Ukrainan. Samaan aikaan Ruotsi ja Ranska ottavat yhteen lohkon toisessa kamppailussa.

Englanti ja Ranska ovat neljässä pisteessä. Ukrainalla pisteitä on kolme. Ruotsi on joukkueista varmasti ulkona pudotuspeleistä. Englannille riittää siis joka tapauksessa tasapeli jatkoon. Niukka tappiokin voi riittää jatkopaikkaan. Myös lohkovoitto on täysin mahdollinen. Tosin siinä tapauksessa myös Ranskan on hävittävä, ja hieman reilummin.

Englanti on pelannut kaksi täysin erilaista ottelua. Ranskaa vastaan Roy Hodgsonin suojatit keskittyivät puolustamaan. Rehellisesti sanottuna tasapeli mairitteli Englantia.

Toisaalta Hodgson uskalsi hyökätä avoimemmin Ruotsia vastaan. Hodgsonin taktiikka onnistui tuossa ottelussa erinomaisesti. Englanti alkoi näyttää jopa siltä, että sillä voisi olla mahdollisuuksia mestaruuteen asti.

Otetaan vielä huomioon se, että paras pelaaja on ollut kahdesta ottelusta poissa. Wayne Rooney palaa tänään Ukrainaa vastaan mitä todennäköisimmin avaukseen. Rooney tekee Englannin pelistä huomattavasti aiempaa monipuolisempaa. Rooney pystyy toimimaan Steven Gerrardin apuna pelintekijänä. Toisaalta Rooney on myös joukkueensa paras maalintekijä. Kaiken lisäksi Rooney pääsee mukaan tuoreilla jaloilla, kun taas vastassa olevat puolustajat ovat tahkonneet jo kaksi kovaa ottelua.

Suurin kysymys liittyy kuitenkin Hodgsonin taktiikkaan. Vaikka kokenut valmentaja näyttikin itsestään uuden puolen Ruotsia vastaan, ei Hodgsonin ideologia ole kadonnut mihinkään. Tärkeissä paikoissa Hodgsonin ei ole pakko voittaa. Hän haluaa mieluummin välttää tappion. Ja juuri siitä on tänään kyse. Koska Englannille riittää tasapeli, en jaksa uskoa yltiöhyökkäävään taktiikkaan.

Toki paikan tullen Englanti pyrkii tekemään maalin. Mutta oman pään puhtaana pitäminen on maalin tekemistä arvokkaampaa Ukrainaa vastaan. Siitä syystä en ihmettelisi, jos avauksessa olisi esimerkiksi James Milnerin kaltainen työmyyrä, ja loistavan ottelun Ruotsia vastaan pelannut Theo Walcott aloittaisi penkillä.

Puolustuksellisesti suurin huomio keskittyy kahteen Ukrainan pelaajaan: Andriy Shevtshenkoon ja Andriy Yarmolenkoon. Shevtshenko pelaa kuin AC Milanin vuosinaan. Mies on toistaiseksi ollut maalipaikoissa hyvin kliininen. Vastaavasti Yarmolenko tulee varmasti aiheuttamaan Englannin puolustukselle ongelmia ketteryydellään. Toisaalta, jos Hodgson lähtee puolustavalla taktiikalla liikkeelle, ei Yarmolenko saa haluamaansa tilaa ja aikaa yhtä puolustajaa vastaan, vaan vastassa on aina vähintään kaksi Englannin pakkia. Shevthenkon pelaaminen on kysymysmerkki. Ranskaa vastaan tullut polvivamma saattaa pitää maalitykin sivussa, mikä olisi Ukrainalle valtava takaisku.

Pidän Englannin mahdollisuuksia hyvinä. Ukrainalla on toki takanaan koko stadionin tuki, mutta Englanti näyttää hyvin tiiviiltä ja kurinalaiselta joukkueelta. Siis joukkueelta, joka voittaa mestaruuksia.