Välieräennakko: Espanja – Portugali
Puhutaan Pyreineiden derbystä. Puhutaan pikku- ja isoveljestä. Puhutaan Cristiano Ronaldosta ja Espanjan syöttömyllystä. Mitä kaikkea EM-kisojen välierä Espanjan ja Portugalin välillä tulee tarjoamaan? Ja ennen kaikkea, mihin ottelu ratkeaa?
Espanja on ollut viimeisten noin viiden vuoden ajan maailman paras maajoukkue. Maajoukkueen menestyksen keskiössä on ylivertaisen pelaajamateriaalin lisäksi tietynlainen muuttumattomuus, niin pelaajaluettelon, kuin pelikirjan suhteen.
Espanjan menestystä symboloi parhaiten keskikentän maestro Xavi. Viiden viime vuoden aikana Xavi on ollut se pelaaja, johon Espanjan peli on kulminoitunut. Xavi määrittelee omakätisesti Espanjan hyökkäämisen rytmittämisen. Xavi päättää, milloin mennään vasemmalta, milloin oikealta ja milloin keskeltä. Xavi päättää myös, milloin painetaan jarrua, ja vain väsytetään vastustajaa syöttämällä palloa poikki kentän edestakaisin. Keskustassa Xavi ohjaa lisäksi joukkueensa pallotonta pelaamista. Tarvittaessa vetäydytään joukkueena, tai isketään voimakkaasti pallolliseen vastustajaan, joukkueena. Xavi ikään kuin ohjaa Espanjan pelaajapakkaa kauko-ohjaimella. Joukkue liikkuu yhtenä yksikkönä tasan tarkkaan Xavin ohjeiden mukaan.
Kuvaavaa on, ettei Xavi edes ole enää hyökkäyssuuntaan joukkueensa paras pelaaja. David Silva ja Andres Iniesta ratkovat vastustajan puolustuksia Xavia enemmän. Mennyt kausi Barcelonassa antoi viitteitä samaan suuntaan. Xavi ei enää pysty ratkaisemaan pelejä omakätisesti fantastisilla läpisyötöillään. Sen sijaan kokenut sotaratsu on keskittynyt ohjaamaan joukkueensa (oli kyseessä sitten Barcelona tai Espanja) peliä hiukan näkymättömämmässä roolissa. Voisi luulla Espanjan pelin heikentyneen tämän takia. Väärin. Espanja on potentiaalisesti parempi juuri nyt, kuin koskaan aiemmin.
Espanjalla on maailman parhaisiin lukeutuva maalivahti, jonka edestä löytyy kova, pääpelin taitava ja hyvin peliä avaava topparipari. Oikea pakki pystyy nollaamaan lähes kenet tahansa hyökkääjän, vasen pakki puolestaan tukee erinomaisesti hyökkäyksiä. Keskikentän pohjalta löytyy oman pelipaikkansa todennäköisesti paras kaksikko. Lisätään päälle Iniesta, Xavi ja Silva. Hyökkäyksen piti olla ongelma. Espanja on tehnyt meneillään olevassa turnauksessa Saksan jälkeen eniten maaleja. Penkiltä löytyy vielä muutama maailmanluokan vaihtoehto.
Eikä Espanja ole vielä edes pelannut tosissaan. EM-turnaus on ollut Espanjalle toistaiseksi pelkkää alkulämmittelyä.
Espanjan ylivoima selittyy nimenomaan sillä, ettei suuria muutoksia ole tehty moneen vuoteen. Joukkue on hioutunut vuosi vuodelta yhä paremmin yhteen. Yksittäisiä lopettaneita pelaajia on korvattu uusilla. Mutta suuressa kuvassa mikään ei ole muuttunut.
Espanjalla ei ole heikkouksia (mitä nyt maalintekijä puuttuu). Joukkueena se on barcelonalaisten ja madridilaisten klikeistä huolimatta huippuiskussa.
Yllä olevan runoilun perusteella voisi kuvitella, ettei Portugalilla ole lainkaan mahdollisuuksia. Kyllä Espanjan voi voittaa. Siihen tarvitaan joko parempaa hyökkäystä (ei mahdollista), maagista puolustusta 90 minuutin ajan (tuskin mahdollista Portugalille), tai poikkeuksellista yksilöä.
Portugali tulee nojaamaan ottelussa Cristiano Ronaldoon. Ronaldo on se pelaaja, joka voi omalla suorituksellaan kaataa koko Espanjan joukkueen. Tällä kertaa Ronaldon onnistuminen ei olisi edes niin kovin suuri yllätys.
Portugalin peli on ollut parempaa kuin vuosikausiin. Ronaldo on päässyt loistamaan, koska muut pelaajat ovat pelanneet joukkueena hyvin yhteen. Puolustus on toiminut. Samoin keskikenttä. Erityisesti keskikentän kolmikko Raul Meireles – João Moutinho – Miguel Veloso on hoitanut oman hommansa näkymättömästi, mutta joukkueen kannalta erinomaisesti. Puolustuksen ei ole tarvinnut venyä parhaimpaansa, koska edellä mainittu kolmikko on suojannut omaa alakertaansa loisteliaasti.
Jopa maalivahtipeli on toiminut. Rui Patricio on tosin edelleen kysymysmerkki. On todennäköisempää, että katastrofaalinen virhe sattuu Patriciolle kuin Iker Casillasille.
Toinen kysymysmerkki liittyy Portugalin keskushyökkääjään. Helder Postiga on sivussa. Paikkaaja on todennäköisesti Hugo Almeida. Tuoko Almeida tarpeeksi uhkaa Espanjan puolustukselle? Ei. Se saattaa olla Portugalin kannalta jopa kohtalokasta. Mikäli keskushyökkääjä olisi luokkaa Mario Gomez, Espanjan olisi pakko vartioida miestä molemmilla toppareilla. Nyt toinen toppareista voi vapaammin siirtyä Alvaro Arbeloan tueksi, jolloin Ronaldolle ei välttämättä jää tarpeeksi tilaa ja aikaa.
Tulemme näkemään tietyllä tapaa Barcelonan ja Real Madridin kohtaamisen. Espanja perustaa pelinsä Barcelonan ja Portugali Real Madridin pelikirjaan. Espanja tulee pitämään palloa, Portugali tulee puolustamaan ja hyökkäämään vastaan. Molempien joukkueiden kohdalla vahvempi laita hyökkäyksissä löytyy vasemmalta. Jos Nani pelaa, pystyykö hän auttamaan tarpeeksi João Pereiraa, jotta Iniesta ja Jordi Alba saadaan pysäytettyä? Toisaalta, pääseekö Silva mukaan peliin, jos hän joutuu jatkuvasti puolustamaan Ronaldoa vastaan?
Suurin yksittäinen kysymys liittyy Euroopan parhaan pelaajaan esitykseen. Pystyykö Ronaldo ohittamaan seuratovereistaan ensin Xabi Alonson, perään Sergio Ramosin ja Arbeloan ja vielä lopuksi Casillasin? Vaikeaa tulee olemaan.
Toisaalta jos Portugali onnistuu puolustamaan tarpeeksi tiiviisti, löytyykö Espanjan riveistä tehokkuutta, pientä suoraviivaisuutta ja kaukolaukausuhkaa? Real pystyi nollaamaan Barcelonan menneellä kaudella. Portugalilla on ehdottomasti mahdollisuus nollata Espanja.
Vaikka Portugali on pelannut loistavat kisat, Espanja on liian kova vastus, mikäli hallitseva mestari syttyy pikkuhiljaa pelaamaan tosissaan.
Espanja matkaa finaaliin lukemin 2-1.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Brentfordin valmentaja kommentoi tähtihyökkääjänsä siirtohuhuja
- ”Roskiin koko idea” – myös Tottenhamin valmentaja vastustaa uutta sääntökokeilua
- Erik ten Hag: André Onana ollut tilastojen valossa Valioliigan toiseksi paras maalivahti
- Virallista: Everton teki valituksen jättirangaistuksestaan
- Héctor Bellerín: Tämä tekee Mikel Artetasta niin hyvän valmentajan: ”Se on selvä vahvuus”
- Rio Ferdinand ällistyi Manchester Unitedin nuorukaisen peliesityksestä: ”Tuollaista näkee hyvin harvoin”
- Marca: Lihasvamman saanut Ansu Fati viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- ESPN: Luotto ei horju – André Onana jatkaa Manchester Unitedin ykkösvahtina
- FM: Manchester United kiinnostunut Bundesliigan sensaatiohyökkääjästä – hintalappu vain 17,5 miljoonaa euroa
- Fantasy Premier League: Peliviikko 14 – nämä keskikentät haluat joukkueeseesi
- Manchester City joutuu oikeuteen – lehti: ajankohta nyt selvillä
- Hurja mellakka Villa Parkilla – kolme poliisia loukkaantunut, faneja lukkojen taakse
- Liverpool sinetöi Eurooppa-liigan lohkovoiton maalijuhlilla
- Evertonin manageri järkyttyi jalkapallon mullistavasta sääntökokeilusta: ”Tähän on maailma mennyt”
- Toimittaja: Leo Messi halusi siirtyä Manchester Cityyn kesällä 2020 – tästä syystä se ei toteutunut
- Fantasy Premier League: Peliviikko 14 – nämä keskikentät haluat joukkueeseesi
- Manchester United kaavailee neljää hankintaa tammikuussa
- FM: Manchester United kiinnostunut Bundesliigan sensaatiohyökkääjästä – hintalappu vain 17,5 miljoonaa euroa
- Fulham haluaa hehkutetun brassipelaajan – Liverpool teki kesällä ison tarjouksen
- Historiallinen euroseikkailu jatkuu – Brighton jatkoon Eurooppa-liigassa