Portugali taipui taistellen – Espanja finaaliin
Vuoden 2012 EM-finaalin toinen osapuoli on selvillä. Espanja voitti Portugalin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät maalittomina.
Molemmat joukkueet aloittivat ottelun rohkeasti. Portugali ei vetäytynyt kilpikonnapuolustukseen, vaan prässäsi kohtuullisen ylhäältä ottelun loppuun asti. Espanja ei saanut missään vaiheessa omaa syöttömyllyään kunnolla toimimaan.
Ensimmäinen paikka siunaantui kuitenkinEspanjalle. Pienen flipperin jälkeen Alvaro Arbeloa pääsi yrittämään vastapalloon, laukaus yli maalin.
Toisaalta myös Espanja puolusti hyvin Portugalin vastahyökkäyksiä vastaan. Cristiano Ronaldo pääsi muutamiin maalipaikkoihin, mutta pääosin Espanjan puolustus sai tehtyä Ronaldosta vaarattoman.
Vicente del Bosque yritti löytää hyökkäyspeliin jotain uutta vaihtamalla yllättäen aloittaneen Alvaro Negredon pois. Hänen paikkansa kentällä otti Cesc Fabregas.
Sekä Espanjalla että Portugalilla vasen laita oli selvästi oikeaa vahvempi läpi ottelun. Kisat hyvin pelannut David Silva sai väistyä Jesus Navasin tieltä tunnin pelin jälkeen.
Ottelun parhaat paikat nähtiin varsinaisen peliajan lopussa sekä jatkoajalla. Hieman ennen täyttä aikaa Portugali pääsi ylivoimahyökkäykseen neljällä kahta vastaan. Ronaldon laukaus suuntautui taakse jääneen syötön seurauksena selvästi yli maalin.
Jatkoajalla Pedro Rodriguez ja Jordi Alba juonivat paikan Andres Iniestalle, jonka ohjauksen parista metristä Rui Patricio torjui.
Rangaistuspotkukilpailun aloitti Espanja. Xabi Alonso laukoi kohti oikeaa alakulmaa, Patricio venyi kuitenkin hienoon torjuntaan. Iker Casillas vastasi torjumalla Joã0 Moutinhon laukauksen.
Molemmat toisen kierroksen laukojat, Iniesta sekä yllättäen ampunut Pepe, onnistuivat.
Kolmaskaan kierros ei tuonut eroa joukkueiden välille. Espanjalta osui Gerard Piqué, Portugalilta Nani.
Neljännellä kierroksella joukkueiden toiset topparit asettuivat vastakkain. Sergio Ramos teki niin sanotut pirlot, eli chippasi pallon keskeltä sisään. Bruno Alves tavoitteli yläkulmaa. Laukaus kolahti ylärimaan.
Espanjan juhlat alkoivat, kun seuraavana vetänyt Fabregas upotti pallon tolpan kautta maaliin.
Näin ollen Espanja selvitti tiensä finaaliin niukimmalla mahdollisella erolla. Portugalin leirissä todennäköisesti pohditaan, miksei Ronaldoa laitettu laukomaan ensimmäisten joukossa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä