Manchester United on tehnyt jättimäisen sponsorisopimuksen General Motorsin kanssa. 2014-15 -kaudesta lähtien Unitedin pelipaitaan tulee Chevroletin logo. Chervoletista tulee näin vasta viides paitasponsori Unitedille koko sen 134-vuotisen historian aikana. Nykyinen paitasponsori Aon ehti koristaa punapaitaa vain kaudesta 2010-11 lähtien. Sopimus GM:n kanssa kattaa seitsemän kautta ja Reutersin mukaan arvoltaan lähes 70 miljoonaa dollaria kaudessa. Summa on yli kaksinkertainen Aonin maksamaan 30. miljoonaan verrattuna. Sponsorisopimus on herättänyt paljon keskustelua, sillä viime vuosien surkean taloudellisen tilanteen takia muun muassa GM on ollut todella suuressa ahdingossa. Yrityksen osakkeenomistajien on huhuttu jo kritisoineen jättisopimusta, joskin johto on hehkuttanut sijoitusta yli 600 miljoonaa fania ympäri maailmaa omaavaan seuraan poikkeuksellisen hyväksi. Manchester United on kirjautumassa New Yorkin pörssiin, josta seuran omistavat amerikkalaiset Glazerit keräävät pääomaa sekä seuralle että viimeisten tietojen mukaan myös itselleen. Alkuperäinen suunnitelma oli pienentää koko summalla seuran jättimäisiä velkoja, mutta viime päivien tietojen mukaan puolet listautumisesta tulevasta rahasta menee suoraa Glazereille.

LUE MYÖS: