Tuhkimotarinan päätös – Wigan voitti FA Cupin
FA Cupin finaalin piti olla se ottelu, jossa Manchester City saa balsamia haavoihinsa alakanttiin sujuneen kauden jälkeen. Lauantaina Wembleyltä poistui voittajana altavastaaja Wigan lukemin 1-0. FA Cupin mestaruus on Wiganin ensimmäinen merkittävä pokaali.
”Minulla oli aamulla tunne, että tänään on meidän päivämme. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä parempia paikkoja onnistuimme luomaan. En vieläkään voi uskoa tätä”, erinomaisesti pelannut Wiganin Callum McManaman sanoi ottelun jälkeen BBC:lle.
Kovin paljon hurjempaa loppua finaali ei olisi voinut saada. Cityn Pablo Zabaleta ajettiin ulos kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa. Kun pelikellon viisarit osoittivat 90 minuuttia, Wigan iski. Shaun Maloney lähetti kulmapotkun etutolpalle, josta Ben Watson puski pallon ohi Joe Hartin.
Cityn leirissä voidaan jossitella, olisiko maalia syntynyt jos Zabaleta olisi ollut mukana puolustamassa kulmapotkua. Sen verran helposti Watson pääsi puskemaan. Jossittelulla ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa merkitystä.
”Maalin saattoi haistaa ilmassa. Me ansaitsimme sen”, Wiganin manageri Roberto Martínez hehkutti.
Lopulta Martínez summasi FA Cupin taian pariin lauseeseen.
”Sitä unelmoi pelaamisesta ja voittamisesta Wembleyllä. Altavastaajat pelasivat uskomattomalla rohkeudella ja uskolla todennäköisyyksiä vastaan. Sitä on FA Cup.”
Cup-voitto tuo iloa Wiganin surkeaan kauteen. Ennen kahta viimeistä kierrosta joukkue on viimeisen putoajan paikalla kolmen pisteen päässä edellä olevasta Newcastlesta jääneenä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä