Liverpool vahvisti verkkosivuillaan hankkineen Iago Aspasin Celta Vigosta. 25-vuotiaan sopimuksen pituutta ei kerrottu julkisuuteen, mutta Liverpool sanoo sen olevan monivuotinen. BBC:n mukaan Aspasin siirtosumma on seitsemän miljoonaa puntaa.

Espanjalainen hyökkääjä voi pelata sekä keskustassa että laidoilla. Hän viimeisteli viime kaudella 12 maalia 35 liigaottelussa.

Aspas on Kolo Tourén ja Luis Alberton jälkeen Liverpoolin kolmas hankinta tänä kesänä. Toppari Touré on sopinut siirtyvänsä Manchester Citystä Liverpooliin vapaana agenttina. Albertosta Liverpool puolestaan pulitti BBC:n tietojen mukaan 6,8 miljoonaa puntaa.

Lisäksi maalivahti Simon Mignolet on siirtymässä seuraan Sunderlandista yhdeksän miljoonan punnan kaupassa.