Manchester Unitedilta uusi tarjous Cesc Fabregasista
Manchester United on tehnyt uuden tarjouksen Barcelonan keskikenttäpelaajasta <strong Cesc Fabregasista. Manchesterilaisseura vahvisti viikko sitten maanantaina tehneensä 25 miljoonan punnan tarjouksen 26-vuotiaasta espanjalaisesta ja on korottanut tarjoustaan 30 miljoonaan puntaan. Siirtoneuvotteluja johtaa Unitedin varapuheenjohtaja Ed Woodward.
Fabregas kävi Barcelonan La-Masia nuorisoakatemian, ennen kun Arsenal osti hänet katalonin ollessa vasta 16-vuotias. Espanjan maajoukkepelaaja pelasi kahdeksan vuotta Tykkimiehissä ja teki 57 maalia 303 ottelussa.
Vuonna 2011 Fabregas palasi Camp Noulle ja teki Barcelonan kanssa viiden vuoden sopimuksen. Keskikenttäpelaaja on tähän mennessä pelannut kahden kauden aikana 96 ottelua Katalonialaisjätin riveissä. Espanjalainen ei ole kuitenkaan tähän mennessä saanut johtavaa roolia keskikentällä, sillä Xavi sekä Andres Iniesta ovat olleet järjestyksessä edellä.
Unitedin on kerrottu olevan kiinnostunut myös Tottenhamin Gareth Balesta sekä Real Madridin Cristiano Ronaldosta. Myös seuran managerin David Moyesin entisien suojattien laitapuolustaja Leighton Bainesin sekä keskikenttäpelaaja Marouane Fellainin on yhdistetty siirtyvän Old Traffordille.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta