Suárez pyysi anteeksi Liverpoolilta
Englantilaislehti The Guardianin mukaan Liverpoolin uruguaylaistähti Luis Suárez on pyytänyt seuratovereiltaan anteeksi ja palannut ykkösjoukkueen harjoituksiin perjantaiaamuna. Liverpool-manageri Brendan Rodgers sanoi aikaisemmin viikolla, että hän odottaa Suárezilta anteeksipyyntöä ennen kuin tämä voi palata ykkösjoukkueen harjoituksiin.
Suárezin tulevaisuudesta on ollut mediassa ristiriitaisia uutisia Uruguayn Japania vastaan pelatun harjoitteluottelun alla. Ensin uutisoitiin, että Uruguayn maajoukkuetähti olisi sanonut joukkuetovereilleen jäävänsä Liverpooliin täksi kaudeksi. Nämä huhut Suárez kuitenkin tyrmäsi itse tylysti.
Suárezin on määrä keskustella tulevaisuudestaan myöhemmin perjantai-illalla Rogersin kanssa. Vaikka parivaljakon suhde näyttää pahasti kärsineen kesän aikana, Suárez ei usko pääsevänsä tilanteesta ulos millään keinoin ja hänen uskotaan hyväksyvän kohtalonsa. Suárezin alkuviikosta mainitsema kirjallinen lupaus seurasiirrosta tälle kaudelle ei pidä paikkaansa pelaajayhdistyksen mukaan, eikä pelaajan lähtöhaluja helpota se, että Liverpoolin omistaja John W. Henry on todennut, ettei seura myy supertähteään mistään hinnasta näin myöhään siirtoikkunan alla.
Vaikka Suárez ei ole vielä virallisesti ilmoittanut jäävänsä Liverpooliin täksi kaudeksi, Arsenal-siirtosaagan uskotaan olevan loppu. Näin ollen Tykkimiehet joutuvat etsimään uuden hyökkääjän jostain muusta osoitteesta.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa