Antti Niemi: ”Ei nähty mestareita Helsingissä”
Kuva: Juha Tamminen
Viikonloppuna alkavasta Valioliigakaudesta saatiin esimakua jo viikko sitten Helsingin Olympiastadionilla, kun Arsenal ja Manchester City viimeistelivät virettään kautta varten. Pitkään Valioliigassa pelannut Antti Niemi arvioi Valioliiga.comille, että tulevaa mestaria ei Helsingissä kuitenkaan nähty.
Manchester City vilisee nimimiehiä ja joukkue on yksi mestarisuosikeista. Uskotko Cityn pystyvän nappaamaan ykköstilan?
Suoraan sanoen en. Tuo viime viikonlopun peli oli tietysti vain harjoitusottelu, mutta jotenkin valju kuva Citysta jäi. Tuntui ettei joukkueen henki ole paras mahdollinen.
Eli nippu taitavia pelaajia, mutta ei joukkue…?
Vähän siihen suuntaan. Cityyn on tullut taas paljon uusia pelaajia, mutta minusta ainakin osan kohdalla on iso kysymysmerkki sen suhteen miten he pelaajina sopivat Englantiin.
Arsenal voitti tuon ottelun, onko se sitten lähempänä mestaruustaistelua?
En usko, eikä ainakaan nykyisellä joukkueella. Jos Arsene Wenger onnistuu pari isoa kalaa hankkimaan, tilanne voi muuttua. Nyt lähtökohta on se, että näemme Arsenalilta näppärää futista ja ajoittain erinomaisiakin otteluita, mutta mestariksi joukkueesta ei ole.
Älä missaa mitään vaan tykkää meistä Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Telegraph: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu