Manchester City otti rutiinivoiton Hull City Tigersista
Kauden kolmannen valioliigakierroksen ensimmäisessä ottelussa Manchester City ei antanut toisen sarjanousijan yllättää itseään. Citizens nuiji Hullin 2-0 ja nappasi kauden toisen voittonsa.
City aloitti ottelun varovaisesti ja varsinkin manchesterilaisseuran veräjänvartija Joe Hart oli hermostunut maalillaan. Seitsemännellä minuutilla Hullin Sone Aluko vapautui läpiajoon, mutta nigerialaisen laukaus liukui hipoen ohi maalin. Hetkeä myöhemmin City sai hyvän maalipaikan. Allan McGregor torjui kuitenkin Pablo Zabaletan pääpallon.
11. minuutilla Tigersin Danny Graham liukui pallon ohi Hartin, mutta maali hylättiin Grahamin ollessa paitsiossa. Hullin vauhdikkaan alun jälkeen Cityi sai peliä enemmän hallintaansa. Kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään maalipaikoistaan, sillä McGregor oli huippuvireessä. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
City-manageri Manuel Pellegrini teki ensimmäisen vaihtonsa heti toisen puoliajan alkuun. Edin Dzeko sai luvan väistyä Alvaro Negredon tieltä. Ensimmäinen maali syntyi 64 minuutin kohdalla. Pablo Zabaleta antoi keskityksen Negredolle, joka vei Cityn johtoon komealla puskumaalillaan.
Juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä Yaya Touré maalasi vapaapotkusta kotijoukkueen toisen osuman. Norsunluurannikkolaisen laukaus kiersi vasempaan yläkulmaan McGregorin ohitse. City voitti ottelun 2-0.
Ottelun hahmo
Pablo Zabaleta Argentiinalainen pelasi läpi ottelun itsevarmasti Cityn puolustuksessa ja sai muutaman hyvän maalipaikan. Zabaleta myös teki esityön Negredon ampumaan voittomaaliin.Maalit:
1-0 Negredo (65) 2-0 Toure (90) Kokoonpanot: Manchester City: 1 Hart 5 Zabaleta 33 Nastasic 6 Lescott 13 Kolarov 25 Fernandinho 42 Touré 21 Silva -> Nasri (66) 16 Agüero -> Milner (76) 15 Navas 10 Dzeko -> Negredo (46) Vaihtopenkki: 7 Milner 22 Clichy 8 Nasri 14 Garcia 9 Negredo 35 Jovetic 30 Pantillimon Hull City Tigers: 1 McGregor 27 Elmohamady 3 Figueroa 6 Davies 5 Chester 14 Livermore 8 Huddlestone 24 Aluko -> Quinn (70) 10 Koren -> Boyd (75) 11 Brady 9 Graham Vaihtopenkki: 22 Harper 2 Rosenior 29 Quinn 4 Bruce 15 McShane 17 Boyd 7 MeylerLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin