Kauden kolmannen Valioliiga kierroksen viimeisenä otteluna nähtiin perinteikäs Pohjois-Lontoon Derby. Tällä kertaa Arsenalin ja Tottenhamin välisessä paikallisottelussa jäätiin totuttua vähäisempiin maalimääriin, kun Gunners voitti Spursin niukasti 1-0. Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Kahden minuutin pelin jälkeen Étienne Capoue rikkoi Tomas Rosickya ja Arsenal sai vapaapotkun rangaistusalueen tuntumasta. Hugo Lloris pysäytti kuitenkin Santi Cazorlan kovan laukauksen. Muutama minuuttia myöhemmin Cazorla pääsi koittamaan uudelleen maalia vapaapotkusta, mutta espanjalaisen veto meni hiukan yli maalin. Ensimmäinen maali syntyi 23. minuutilla. Theo Walcott antoi syötön Olivier Giroudille, joka vei Arsenalin 1-0 johtoon komealla viimeistelyllä. 29 minuutin kohdalla Tottenhamin Andros Townsend ampui kovan laukauksen, jonka Wojciech Szczesny torjui helposti. Ensimmäisen puoliajan ollessa lopuillaan Jack Wilshere joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi. Englantilaisen tilalle otettiin takaisin Emiratesille palannut Mathieu Flamini. Tauolle mentiin Arsenalin 1-0 johdossa. Toisen puoliajan alussa Flamini juhlisti heti paluutaan Gunnersiin varoituksen muodossa. 73 mnuutin kohdalla Tottenham teki tuplavaihdon. Spursin uusi vahvistus vahvistus Erik Lamela ja Sandro tulivat kentälle Townsendin ja loukkaantuneen Capouen tilalle. Hetkeä myöhemmin Jermain Defoe laukoi rangaistusalueen tuntumasta kohti Szczesnyä. Puolalaisvahti torjui yrityksen eteensä, jonka jälkeen Roberto Soldado pääsi puolestaan yrittämään maalia. Szczesny pysäytti tämänkin laukauksen. Juuri ennen lisäajan alkua Nacer Chadli tarjoili pallon Kyle Walkerille, mutta brittipuolustajan laukaus viuhui reilusti yli maalin. Arsenal voitti ottelun 1-0. Ottelun Hahmo Wojciech Szczesny Puolalaisvahti oli tänään loistovireessä ja varsinkin toisella puoliajalla Szczesny pysäytti useita vaarallisia maalintekoyrityksiä. Maalit: 1-0 Giroud (23) Kokoonpanot: Arsenal: 1 Szczesny 25 Jenkinson 4 Mertesacker 6 Koscielny 28 Gibbs 10 Wilshere -> Flamini (43) 16 Ramsey 14 Walcott -> Sagna (90) 7 Rosicky -> Monreal (79) 19 Cazorla 12 Giroud Vaihtopenkki: 20 Flamini 3 Sagna 17 Monreal 21 Fabianski 22 Sanogo 44 Gnabry 58 Zelalem Tottenham: 25 Lloris 2 Walker 20 Dawson 5 Vertonghen 3 Rose 17 Townsend -> Lamela (75) 8 Paulinho 15 Capoue -> Sandro (75) 21 Chadli 19 Dembele -> Defoe (69) 9 Soldado Vaihtopenkki: 24 Friedel 18 Defoe 14 Holtby 16 Naughton 22 Sigurdsson 30 Sandro Lamela

LUE MYÖS: