Sylvain Distin: Heikko kommunikointi ja keskittymisen puute johtivat putoamiseen
Evertonin puolustaja Sylvain Distin oli turhautunut mies, joukkueen pudottua Liigacupista. Ranskalaisen mielestä heikko kommunikointi ja keskittymisen puute toisella puoliajalla olivat suurimpia syitä karsiutumiseen.
– Pelasimme todella hyvin ensimmäisellä puoliajalla ja ottelu oli hallinnassamme. Teoriassa olisimme voineet johtaa puoliajalla kahdella maalilla. Saimme paljon maalipaikkoja, mutta onnistuimme tekemään ainoastaan yhden maalin, Distin purki tuntemuksiaan ensimmäisestä puoliajasta Liverpool Echon haastattelussa.
Ranskalaispuolustajan mukaan pelin kulku muuttui kokonaan Evertonin päästettyä Fulhamin tasoihin.
– Päästettyämme ensimmäisen maalin peli muuttui aivan eri otteluksi. Toinen maali taas johtui heikosta kommunikoinnista, mutta meidän olisi pitänyt keskittyä vähän enemmän tilanteessa, koska se oli helppo erikoistilanne. Se oli helppo syöttö, jota me emme saaneet estettyä, Distin kommentoi.
Everton hävisi tiistai-iltana 2-1-lukemin Fulhamille ja karsiutui Liigacupin neljänneltä kierrokselta.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista

- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta