Holtby uskoo Spursin menestykseen
Tottenhamin Lewis Holtbyn mukaan Spursilla on iso mahdollisuus nostella pokaaleita tällä kaudella. Tottenham on voittanut kuluvalla kaudella yhdeksästä ottelusta peräti kahdeksan, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon
Spurs saa lauantain huippuottelussa vieraakseen Chelsean. Holtbyn mukaan voitto antaisi André Villas-Boasin miehistölle niin ison annoksen itsevarmuutta, että se kantaisi joukkuetta läpi kauden.
Tottenham murskasi tiistaina Liigacupissa Aston Villan vierasottelussa peräti 0-4. Holtby syötti maaleista kolme ja oli rakentelemassa myös neljättä maalia. Spurs on tehnyt tämän kauden otteluissa 20 maalia ja on päästänyt ainoastaan yhden.
– Pelaamme neljästä pokaalista ja haluamme voittaa ne kaikki. Päästäksesi huipulle pelaajana sinun täytyy yrittää voittaa jokainen ottelu ja palkinto. Meidän täytyy tehdä töitä joukkueena, kuten olemme tehneet viimeiset kaksi viikkoa. Meillä on iso mahdollisuus voittaa jotain, mutta kausi on vasta alussa, kertoo Holtby.
– Voitto Chelseasta olisi todella tärkeä meille. En halua sanoa sitä sanaa (mestaruus), mutta tähtäämme tällä kaudella todella korkealle. Haluamme olla neljän parhaan joukossa, jotta pääsemme Mestarien liigaan. Se on meidän tärkein tavoitteemme.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja