Montenegro oli vastaantulija Wembleyllä – Englanti vahvasti kiinni kisapaikassa
Roy Hodgsonin suojatit ottivat ison askeleen kohti Brasilian MM-kisoja. Englanti päihitti kotonaan Montenegron vakuuttavasti maalein 4-1.
Ottelun luonne oli alusta asti selvä. Montenegro vetäytyi omalle puoliskolleen, ja Englanti pääsi rauhassa jauhamaan hyökkäyksiään. Ensimmäisen puolituntisen aikana Three Lions ei saanut rakenneltua kovin vaarallisia tilanteita, mutta ottelun edetessä vierailijat olivat enemmän ja enemmän hädässä. Danny Welbeck, Daniel Sturridge ja Steven Gerrard pääsivät kokeilemaan onneaan useampaankin otteeseen, mutta pallo ei löytänyt tietään maaliin. Jakson paras paikka osui Wayne Rooneylle. Vieralijoiden maalivahti Vukašin Poleksić torjui debyyttiotteluaan pelanneen Andros Townsendin laukauksen suoraan Rooneyn jalkoihin, mutta miehen laukaus lähes tyhjästä maalista osui tolppaan.
Toisen puoliajan alussa Rooney paikkasi virheensä. Townsend teki vahvan nousun oikealla laidalla ja keskitti pallon maalille, josta se päätyi Welbeckille, jonka laukauksen Poleksic torjui, mutta Rooney laukoi paluupallon tällä kertaa varmasti maalin.
Englannin toinen maali oli onnekas, Sturridge pelasi kantapäällään Welbeckin vapaaksi laidallaan, joka syötti takaviistoon, ja puolustuksen hätiin tullut Branko Bošković suhaisi pallon omaan maaliin. Machester Cityn Stevan Jovetić ei ollut sen onnekkaampi, sillä miehen hurja pommi osui ylärimaan vain hetkeä myöhemmin.
Montenegro oli täysin altavastaaja seuraavat minuutit. Englanti loi paikkoja liukuhihnalta, mutta juuri silloin vierailijat iskivät. Dejan Damjanović ohjasi paitsion rajamailta pallon verkon perukoille.
Kavennus ei kotijoukkuetta säikäyttänyt. Paine pysyi edelleen Montenegron maalilla, ja lopulta loistavan ottelun pelannut Townsend lopetti balkanilaisten pyristelyt. Tottenhamin laituri paukutti hyvän kuljetuksen päätteeksi pallon voimalla tolpan kautta maaliin.
Sturridge kaunisteli rangaistuspotkusta 4-1-loppulukemat ottelun lisä-ajalla. Tappion myötä Montenegro menetti mahdollisuutensa päästä MM-kisoihin.
Englanti kohtaa tiistaina kotonaan Puolan, joka on jo ulkona tulevan kesän kisoista. Voitolla Hodgsonin miehistö etenisi suoraan kisoihin. Muuten joukkue joutuu todennäköisesti tyytymään jatkokarsintaan, sillä pisteen perässä oleva Ukraina kohtaa viimeisessä ottelussaan heittopussi San Marinon.
Maalit:
1-0 Rooney (48.) 2-0 Oma maali (62.) 2-1 Damjanović (71.) 3-1 Townsend (78.) 4-1 Sturridge (90+3)Kokoonpanot:
Englanti: 1 Joe Hart 2 Kyle Walker 3 Leighton Baines 4 Steven Gerrard -> James Milner (87.) 5 Gary Cahill 6 Phil Jagielka 7 Andros Townsend -> Jack Wilshere (80.) 8 Frank Lampard -> Michael Carrick (65.) 9 Daniel Sturridge 10 Wayne Rooney 11 Danny Welbeck Montenegro: 1 Vukašin Poleksić 2 Savo Pavićević -> Fatos Bećiraj (57.) 4 Milan Jovanović 5 Vladimir Volkov -> Simon Vukčević (72.) 6 Ivan Kecojević 8 Stevan Jovetić -> Filip Kasalica (81.) 14 Dejan Damjanović 17 Elsad Zverotić 18 Nikola Drinčić 21 Stefan Savić 23 Branko BoškovićLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin